Sarvikankaan tuulipuisto sai rahoitukseen ja rakentamiseen kumppanin Euroopasta
Eurooppalaisella uusiutuvan energian yhtiöllä on useita tuulivoimahankkeita Suomessa. Lähde
Valtamedian uutisia
Eurooppalaisella uusiutuvan energian yhtiöllä on useita tuulivoimahankkeita Suomessa. Lähde
Ootko silloilta hyppelijä? Poliisi varoittaa sillalta veteen hyppimisestä, jota etenkin nuoret pojat ja miehet harrastavat kesäisin. Hyppijät saavat palautetta harrastuksestaan veneilijöiltä, sillalla kulkevilta ihmisiltä ja
[] ”Kirjoitin päiväkirjaani: valoani et vie” – tuntematon henkilö on vainonnut tanssitaiteilija Leena Keizeria jo vuosia | Paikalliset | Hämeen Sanomat { if (!Hyphenopoly.hyphenators) {
Taksinkuljettaja Arian Juhana Rezaji tuomittiin viime vuoden elokuussa 18:sta eri rikoksesta yli kuuden vuoden vankeuteen. Suurin osa rikoksista oli neljään naiseen kohdistuneita seksuaalirikoksia, kuten raiskauksia.
Asianajotoimisto Setterwalls on investoinut tekoälyapureihin noin 200 asianajajalleen. Computer Sweden kertoo yhtiön tehneen päätöksen kokeilujakson jälkeen. Tietohallintojohtaja Daniel Sandberg kertoo Computer Swedenin haastattelussa yrityksen testanneen
Neljäs suomalainen vapaaehtoistaistelija on kuollut Ukrainassa, kertoo Sodan kokeneet ry tiedotteessaan. Yhdistyksen mukaan vapaaehtoistaistelija kuoli heinäkuun puolivälissä Donetskin pohjoispuolella. Yhdistys kertoo, että kuolemasta on ilmoitettu
Tänään16:04Päivitettytänään18:28 Thaimaan työministeri on hyväksynyt ehdollisesti maastapoistumislupien myöntämisen Suomeen tuleville marjanpoimijoille. Työministeri Arto Satonen (kok) on keskustellut marjanpoimijoiden Suomeen tulosta tänään Thaimaan työministerin Phiphat Ratchakitprakarnin
Mielenosoitukset saivat alkunsa torstaina lastensuojelun vierailtua Pohjois-Englannissa sijaitsevassa Leedsissä asuvan perheen luona. Lähde
Kuluttajien luottamus nousi heinäkuussa korkeimpaan lukemaan sitten helmikuun 2022. Myös yritysten luottamusmittarit olivat nousussa. Suomen Yrittäjien johtajan, pääekonomisti Juhana Brotheruksen mukaan luottamusmittarien taso on yhä
#nvuutiset Sote, sote, sote. Noin viikon uutiset 22.10.2015 Torstaisin Yle TV2 klo 21.25 http://twitter.com/NVUutiset http://yle.fi/noinviikonuutiset http://www.facebook.com/noinviikonuutiset Lähde