Ukkonen hiipuu iltaa kohti, ja ensi viikolle on luvassa poutaa ja hellettä
Päivälämpötilat liikkuvat ensi viikolla 25 ja 28 asteen välillä. Alkuviikolla etenkin maan länsiosassa voi tulla sade- ja ukkoskuuroja. Lähde
Valtamedian uutisia
Päivälämpötilat liikkuvat ensi viikolla 25 ja 28 asteen välillä. Alkuviikolla etenkin maan länsiosassa voi tulla sade- ja ukkoskuuroja. Lähde
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI:n tutkinta entisen presidentin Donald Trumpin kampanjatilaisuuden ammuskelusta on edennyt, kertoo uutistoimisto Reuters. FBI julkisti epäillyn ampujan nimen: Thomas Matthew Crooks. Muutoin
Niina Metsola perusti Turenkiin tatuointistudio Cherry Inkin. Asiasta sosiaalisessa mediassa kertominen kannatti, sillä avajaispäivänä asiakkaita kertyi jonoksi asti. Ensimmäinen puoli tuntia oli hiljainen. Sen jälkeen
Credits to Yle. Lähde
Pitääkö EU:ta aina totella? Tässä lyhyesti, mitä eroa on asetuksella, direktiivillä, päätöksellä, suosituksella ja lausunnolla. : Yle, EBU #eurovaalit #eurovaalit2024 #politiikka #uutiset #yleuutiset Lähde
Porvoossa kuvattu Pölhölä oli ensi-iltavuonnaan Suomen katsotuimpia kotimaisia elokuvia. Taavi Kassilasta tuli elokuvan ohjaaja vahingossa. Lähde
Lähde
Vihdoin voittanut MP esitti kypsän suorituksen. Selkäranka ei napsahtanut mistään. Lähde
Sunila Biennale taidenäyttely aukesi Kotkan Kantolaan. Näyttelyssä on 36 Alvar ja Aino Aallosta inspiroitunutta taideteosta. Lähde
Ryövärihavainnot nousevat Valkealassa heinäkuun aikana korkeille tasoille, mutta poliisille ei tässä tapauksessa ole tarvetta. Lähde