Poliisi kaipaa lisätietoja Orimattilan tapahtumista – Teboilin kylmäasemalta yritettiin varastaa maksupäätekaappi
Orimattilassa Huoltotiellä sijaitsevan kylmäaseman maksupäätekaappi yritettiin varastaa maanantain ja tiistain välisenä yönä. Lähde
Valtamedian uutisia
Orimattilassa Huoltotiellä sijaitsevan kylmäaseman maksupäätekaappi yritettiin varastaa maanantain ja tiistain välisenä yönä. Lähde
Vuorotteluvapaakorvausta saaneita oli maaliskuussa peräti 65 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuorotteluvapaa täytyy aloittaa viimeistään 31. heinäkuuta, jotta sille voi vielä jäädä. Lähde
Microsoftin tulevat Copilot-tekoälyagentit mahdollistavat työpaikan arkitehtävien automatisointia. Sen sijaan, että Copilot odottaisi käyttäjän kirjoittavan hänelle kyselyjä, ohjelman voi asettaa tekemään tehtäviä itsenäisesti, kuten vaikka seuraamaan
Keskiviikon Jokerista löytyi yksi täysosuma, tiedottaa Veikkaus. Miljoonan euron voitto osui riviin, joka pelattiin turkulaisessa Pajamäen kioskissa. Kioski sijaitsee Uittamontiellä. – Lämpimät onnittelut Jokerin miljoonavoittajalle!
Jääkiekkoliitto selvittää alle 17-vuotiaiden jääkiekkoturnauksen tapahtumia viime viikolta. Ruotsin jääkiekkoliitto otti viime viikolla yhteyttä Suomen liittoon ja kertoi suomalaisten epäasiallisesta käytöksestä. Ruotsin tiedotusvälineiden mukaan tapahtumiin
Filippiinit hankkii viisi merivartioston partioalusta jännitteiden kasvaessa Etelä-Kiinan merellä. Lähde
Rakennus- ja kiinteistösektoria ovat kurittaneet kohonneet korot, eikä rakentamisen piristymisestä näy vielä merkkejä. Mikäli mielessä kuitenkin pyörii kyseisen sektorin yhtiöiden osakkeiden ostaminen, kannattaa tutkailla tarkalla
Leppävirtalaisen Gebwell-konsernissa pitkän työuran tehnyt ja viimeksi toimitusjohtajana toiminut MBA Janne Rahunen aloittaa Savon Yrittäjien International Call-kansainvälistymispalvelun Senior Advisorina kesälomien jälkeen. -Janne Rahusen työura on
Intti edessä? Tai takana? Tällaisia muutoksia astui voimaan vuodenvaihteessa. Palveluksensa aloitti noin 12 500 uutta alokasta, joista noin 350 on naisia. Maavoimien joukko-osastoissa aloittaa noin
Rovaniemen Salmijärveen pudonneiden kahden poron pelastaminen aiheutti hälytyksen ihmisen pelastamisesta Rovaniemellä torstai-iltana. Lapin pelastuslaitokselle tuli kello 17.30 aikaan tehtävä eläimen pelastamisesta. Paikalla oli kaksi poroa