Nuoret ehdokkaat | Kouvolan jäähalleja ei saa vähentää, vihreiden nuorin ehdokas sanoo
Mona Jensen-Munkin mielestä Kouvola ei saa enää supistaa kulttuurista tai urheilumahdollisuuksista. Lähde
Valtamedian uutisia
Mona Jensen-Munkin mielestä Kouvola ei saa enää supistaa kulttuurista tai urheilumahdollisuuksista. Lähde
Kevätaurinko helotti sunnuntaiaamuna täydeltä terältä. Lähde
Myanmaria hallitseva sotilasjuntta ilmoitti keskiviikkona aloittavansa väliaikaisen tulitauon taistelussaan kapinallisryhmiä vastaan. Juntan mukaan tulitauko kestää tämän kuun 22. päivään asti. Tulitauon tarkoitus on nopeuttaa avustus-
Siitä on reilusti yli kolmekymmentä vuotta, kun jo edesmennyt runoilija Arto Kytöhonka ja Kari Seitsonen kehittivät ensimmäiset runogeneraattorinsa MS-DOS-käyttöjärjestelmälle. – Idea runogeneraattorista oli Arton ja hän
Metsästyslain muutoksilla muutoksilla tavoitellaan tasapainoisempaa suurpetopolitiikkaa. Lainsäädännön lisäksi tarkoitus on myös päivittää kannanhoitosuunnitelmat. Kuva: Olivier Morin / AFP / Lehtikuva Hallitus esittää metsästyslakiin muutoksia, jotka
Automaattisen nopeusvalvonnan rapsut romahtivat Länsi-Uudellamaalla viime vuonna. Selvitimme, mikä on peltipoliisitilanne koko Uudellamaalla juuri nyt ja millä perusteilla peltipoliisien paikat päätetään. Lähde
Viitostiellä Sonkajärvellä sattui lauantaina aamusta liikenneonnettomuus. Lähde
[] Tuulivoimaa Hattulaan suunnittelevan Myrsky Energian oma pääoma valahti miinukselle – Tällainen on yhtiön rakenne ja rahoituspohja, taustalla tanskalainen rahasto | Paikalliset | Hämeen Sanomat
Kuntavaalien ehdokaslista on nyt korjattu. Lähde
Uusi alustyyppi kykenee valmistuttuaan kuljettamaan ja laukaisemaan kymmeniä ballistisia ohjuksia, kertoo uutistoimisto Reuters. Lähde