Alue- ja kuntavaalit 2025 | Ennakkoäänestys päättyi – Sysmässä maakunnan innokkaimmat äänestäjät
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Lähde
Valtamedian uutisia
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Lähde
[] ”Törkeät varkaudet ja tuomiot sen mukaisia” – Lopella ja Hyvinkään naapurissa elokuvatyyliin tehty murtosarja selvisi | Paikalliset | Hämeen Sanomat { if (!Hyphenopoly.hyphenators) {
Rikoslakiin tulee kaksi uutta rangaistuksen koventamisperustetta: rikoksen tekeminen osana rikollisjoukon toimintaa ja niin sanottu nöyryytysväkivalta. Rikollisjoukolla tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää
Joulupukki Salon Plazassa Lähde
Kivillä makoilevia norppia kuvaava WWF:n Norppalive alkaa toukokuun toinen päivä, järjestö kertoo. Lähde
Hankesuunnitelma valmistuu kesään mennessä. Myös vanhojen rakennusten hyödyntämistä pohditaan. Lähde
Lajin kilpakuskien mukaan drifting vaatii vankkaa osaamista, ajokin tuntemista sekä tarkkuutta. Lähde
Keski-Suomen pelastuslaitos sai keskiviikkona hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Jyväskylän Palokunnankadulle. Lähde
Kumpi voittaa: sata miestä vai yksi gorilla? Hämmentävältä kuulostava ajatuskoe on viime päivinä noussut jälleen esiin sosiaalisessa mediassa. Keskustelua on käyty pääasiassa viestipalvelu X:ssä, jossa
Yksityisen Pellilän kirjaston kymmenvuotisjuhlia vietetään 16. huhtikuuta. Vuodesta tekee poikkeuksellisen myös se, että Pellilän kirjaston virallinen toiminta loppuu tähän vuoteen. Iso-Äiniön kylässä majailevan Pellilän kirjaston