Alumiinimansikka on pelottava vastus hyvällekin panomiehelle

Alumiinimansikka on pelottava vastus hyvällekin panomiehelle

Lahdentien varrella heinäkuusta 2022 toiminut Orimattilan Lato -panimo lopettaa toimintansa.

– Laitetaan ovet säppiin tämän vuoden aikana. Ei liity dramatiikkaa tähän. Aikansa kutakin, panimon toimitusjohtaja Harri Varjola sanoo.

Toimitusjohtajan mukaan työmäärä oli liian iso verrattuna saatuun hyötyyn. Aikakin on pienpanimotoiminnalle perin kehno.

– Suomi on melkoisessa kurimuksessa. Ihmisillä on rahat tiukassa. Kun rahaa on vähän, sitä ei käytetä humppatuotteisiin, vaan leipään ja maitoon. Jos olutta ostetaan, painotetaan laadun sijaan määrää. Laadukkaan käsityöoluen hinnalla saa useamman tölkin alumiinimansikkaa [bulkkiolutta].

Panimossa on Varjolan lisäksi seitsemän muuta osakasta. Päätös lopettamisesta oli ”aika lailla yksimielinen”.

– Talouslukuja katsottiin eikä isompaa valonpilkahdusta tunnelin päässä ole näkyvissä. Tämä oli meille totinen liiketoimintaharrastus, joka vei valtavasti aikaa. Talkoita tehtiin nelisen vuotta, ja mitta tuli täyteen. Olemme rationaalisia ihmisiä. Hyvän sään aikana lopetettiin. Isosti ei tullut kenelläkään takkiin, mutta ei myöskään ole järkeä polttaa itseä loppuun.

Panimo ei enää olutta valmista. Tuotteet on pantu poistomyyntiin. Myynnissä ovat myös oluenvalmistuksessa tarvittavat laitteet ja jäljelle jääneet raaka-aineet.

– Loppuunmyyntihommia vielä hoidellaan, ettei tarvitse hyviä juomia viemäriin kaataa. Lokakuulle rippeitä ainakin riittää, Varjola sanoo.

Pahalla en tätä vaihetta elämässä muistele.

Panimolaitteisto on edelleen toimintakunnossa.

– Jos tilaan löytyy uusi porukka, joka haluaa toimintaa jatkaa, niin ei muuta kuin vähän pölyjä pyyhkii ja keittimet tulille.

Varjola sanoo, että panimon puoti on auki enää satunnaisesti.

– Auki ollaan silloin, kun panimon portti Lahdentie 107:ssä on auki.

Panimon traktorin lunasti yksi osakkaista. Ei kuitenkaan Varjola. Janne Urpunen

Varjolan mukaan panimon osakkaat eivät nostaneet vuonna 2020 perustetusta yrityksestä palkkaa. Kesällä panimon terassilla oli palkattu baarityöntekijä.

– Tiedossa oli, että tästä ei palkkaa kenellekään ainakaan ensimmäisinä vuonna tule. Olisi pitänyt tehdä paljon enemmän olutta ja tapahtumia ja saada todella paljon enemmän myyntiä, jotta tätä olisi kukaan meistä voinut päätyökseen tehdä.

Panimon lopettamisen myötä Orimattila menettää merkittävän tapahtumatuottajan. Kesällä kaupunki palkitsi panimon tapahtumat vuoden kulttuuritekona.

– Tapahtumat olivat meille taloudellisesti plusmerkkisiä, mutta pirskatin työläitä tehdä. Kesätapahtumien järjestäminen tuki hyvin panimon liiketoimintaa ja kompensoi talvikauden hiljaisuutta. Moni on sen huomannut, että pelkästään oluen paneminen ja myynti ei ole hirveän kannattavaa.

Varjola sanoo, että liiketoiminta saatiin lopulta nipin napin kannattavaksi.

– Syyskuun lopussa katkeaa tilikausi. Minulla on käsitys, että se on plusmerkkinen. Pienpanimoille on ihan tyypillistä, että tehdään ensimmäiset vuodet miinusta, kun on investoitu laitteistoon ja menee aikaa ennen kuin päästään tekemään myyntiä kunnolla. Pari ekaa kautta meilläkin meni miinuksella.

Terveydenhuoltoalalla työskentelevä Varjola harrasti liiketoimintaa panimon muiden osakkaiden tavoin omansa työnsä ohessa. Nyt aikaa vapautuu muihin harrasteisiin.

– Pahalla en tätä vaihetta elämässä muistele, vaikka oli pitkiä työpäiviä ja raskaita viikkoja. Neljässä vuodessa olen oppinut paljon liiketoiminnasta sekä olut- ja tapahtuma-alasta. Monia uusia tuttuja olen saanut.

Orimattilan Lato -panimo henkilöityi pitkälti Varjolaan. Hänet opittiin tuntemaan panimon mainoskasvona Kalja-Harrina. Kuopataanko Kalja-Harri panimon myötä?

– Ihan Varjolan Harri olen jatkossa. Nyt on ainakin sellainen fiilis. Ei ole suunnitelmissa lähteä mukaan mihinkään toisen panimosysteemiin.

Jatkatko panemista kotioloissa Asikkalassa?

– Kotona en ole ehtinyt muutamaan vuoteen keittelemään. Varmaan nakkisoppakattila menee taas jossain vaiheessa tulille, ja keittelen pieniä eriä omaksi ilokseni.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *