EM-sarja sopii kärköläläiskuskille

EM-sarja sopii kärköläläiskuskille

Kärkölän Järvelässä asusteleva Melissa Mäntylä, 18, on harrastunut ja kilpaillut motocrossissa useita vuosia. Viime viikolla tuli päätökseen hänen ensimmäinen kausi naisten motocrossin Euroopan kiertueessa. Sarjan viimeisestä kilpailusta ei tarvinnut palata kotiin tyhjin käsin, sillä Mäntylä ajoi hienosti EM-hopealle 125-kuutioisten kevytmoottoripyörien sarjassa. EM-sarjassa ajetaan myös 250-kuutioisten moottoripyörien sarjaa, ja kun molemmat sarjat pisteytetään, on Mäntylä koko sarjan yhteistuloksissa yhdeksäs.

– Ajattelin, että nyt on pakko onnistua vielä viimeisessä kisassa. Sain paineista huolimatta pidettyä pään kylmänä, tuore mitalisti kommentoi.

Ida Takala

SM-sarjan kilpailuihin Mäntylä osallistuu aina kun suinkin kykenee.

– Yksi viikonloppu jäi väliin, kun oli päällekkäin EM-sarjan kisojen kanssa. Tipuin sen vuoksi kärjestä pois, ja tällä hetkellä olen kolmantena. Tarkoitus on voittaa kaikki loput SM-sarjan kilpailut, mutta piste-ero kärkeen taitaa olla jo liian iso, että pääsisi mestaruuteen asti.

En lähde ajamaan viimeisistä sijoista.

Mäntylä voisi ilmoittautua myös MM-sarjan kilpailuihin, mutta ei ole halunnut vielä tehdä niin.

– Ilmoittaudun mukaan sitten, kun minulla on mahdollisuus saavuttaa siellä jotakin. En halua mennä vähän ajelemaan ja katselemaan. Ei MM-sarjassa voi heti kärjessä olla, mutta en lähde ajamaan viimeisistä sijoista.

Mäntylä myöntää haaveilevansa vuosia kestävästä urasta motocrossin parissa, mutta haluaa edetä kausi kerrallaan. Ensi kaudella on harkinnassa siirtyä tehokkaampaan pyörään.

– Haluan että tekemisessä pysyy into. 250-kuutioisissa vauhti alkaa olemaan jo tosi kova, ja naisten sarja on nostanut tasoaan paljon viime vuosina. Minulla on kehitettävää pehmeiden hiekkaratojen ajamisessa. Toki kaikessa tulisi kehittyä, esimerkiksi starteissa.

Ensi kuussa Mäntylällä alkaa abivuosi Lahden lyseon urheilulukiossa, ja suunnitelmat lukion jälkeen ovat avoinna.

Ida Takala

Päätöksenteossa ja harjoittelun suunnittelussa avustaa valmentaja Joonas Kuisma. Mäntylällä on yleensä yksi lepopäivä viikossa ajamisesta ja oheisharjoittelemisesta. Ajamisen lisäksi harjoitteluun kuuluu salitreeniä, pyöräilyä sekä juoksua. Vapaa-aikana hän viettää mielellään aikaa ystäviensä kanssa.

– Jos ei ole kisaviikko, niin mulla on kolme tai neljä kertaa ajamista, jonka päälle tulee muu treeni. Kisaviikot ovat rankkoja, ja silloin ehtii ajamaan korkeintaan kaksi kertaa harjoittelumielessä.

Mäntylän innostus motocrossiin sai alkunsa tuttavien näyttämistä videoista. Alkuun 7-vuotias Mäntylä testaili heidän pyöriä, ja vuosi myöhemmin hänelle hankittiin ensimmäinen oma pyörä. Mäntylä on lapsesta saakka kuulunut ja edustanut kotimaan kilpailuissa Salpausselän Moottorikerhoa. Lajissa häntä kiehtoo fyysisyys ja rohkeus.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *