Jäljellä jatkuvan kehittymisen neljä viimeistä porrasta

Jäljellä jatkuvan kehittymisen neljä viimeistä porrasta

Liigan pudotuspelien alkaessa olin jo aikeissa kirjoittaa, että jos olisin Pelicansin päävalmentaja, en haluaisi missään vaiheessa julistettavan, että tavoitteena on mestaruus. Usein suuret puheet luovat urheilussa vain ylimääräistä painetta, tai vähintäänkin huonoa karmaa.

Niinäkin kertoina, kun Pelicansin kaltaiset haastajat ovat 2000-luvulla Liigan voittaneet, on se tapahtunut vähän yllättäen: HPK 2006, JYP 2009, Ässät 2013 ja HPK 2019.

Pelicans ei kuitenkaan pelännyt tulla nostetuksi ennakkosuosikkien kastiin. Syksyn vaikeuksien yhteen hitsaamana rohkeus on palkittu sillä, että Pelicans lähtee tasavertaisena kilpailijana finaalisarjaan Tapparaa vastaan.

Pelicansille pieni voitto ja ylpeydenaihe on jo se, että se on finaaleissa toisena keväänä peräkkäin. Kuten olen aiemmin siteerannut, on menestymistä vaikeampaa vain sen toistaminen.

Haastajista ainoastaan JYP onnistui rakentamaan vuosia kestäneen dynastian. Viimeiset kymmenen kautta on menty enimmäkseen Tapparan ja Kärppien tahtiin.

Jokin kuitenkin sanoo, että jos Tappara joskus on tylsytettävissä, niin nyt.

Tommi Niemelän ajanjaksoa tarkastellessa tekee mieli taipua uskomaan, että urheilussa todella saa sitä mitä ansaitsee. Neljä vuotta päävalmentajana on nykyään jo pitkä aika, mutta Pelicansin pelitapa ja toimintamallit ovat johdonmukaisesti kehittyneet sellaisiksi, mitä finaalitasolla Liigassa vaaditaan.

Pelicansilla seurana taas on takana jo sen yhdeksän vuotta sellaista jalostetumpaa urheilutyötä, kuten satsaamista valmennukseen, pelaajahankintoihin ja muihin tukitoimiin. Prosessi tuottaa voittavia tekoja, siinä missä esimerkiksi Ilves tuntui sortuvan pyrkyrin pahaan karmaan ja vuosien aikana kasautuneisiin mestaruuspaineisiin.

Kun vielä entiset suurseurat HIFK, Kärpät ja TPS ovat kovin hukassa monien osatekijöidensä kanssa, on Liigan kukkulalla ollut sopivasti tilaakin Pelicansille. Ainakin hetkellisesti.

Niin, se finaalisarja. On ehkä hyvä, että Pelicansilla vastassa on mikäpä muukaan kuin Tappara. Tuo järkälemäinen loppuvastus ja – anteeksi kieleni – helvetinkone, jonka teräksisiä rattaita voi hidastaa, mutta ei pysäyttää. Vaikka seura on viime vuosina ryvettynytkin joissakin kohuissa, on Tappara kaukalossa ollut joukkueiden joukkue.

Nyt vastassa on kuitenkin hieman erilainen, grönborgilainen Tappara. Seurassa haluttiin ennen tätä kautta uudistua ja korjata jotakin mikä ei ollut rikki. Pelata erilaista peliä kuin millä tulisi varma mestaruus.

Suomalaisen pelitavan maajoukkuetasolla monesti tuta saaneen ruotsalaisvalmentaja Rikard Grönborgin johdolla Tappara onkin ollut tyhmänrohkeampi ja hetkittäin hukassa, mutta eihän se olisi Tappara, jos ei se silti jauhaisi tietään finaaliin. Joidenkin arvioiden mukaan tiukassa paikassa KalPaa vastaan kuoriutui esiin sitä vanhaa Tapparaa.

Jokin kuitenkin sanoo, että jos Tappara joskus on tylsytettävissä, niin nyt, kun se on hieman väljemmin organisoitu, sattumanvaraisempi ja vastustajalle enemmän tilaisuuksia salliva.

Pelicans ei saanut kovin kaksista vastusta Kärpistä tiukan HIFK-sarjan jälkeen. Molemmissa sarjoissa tosin väännettiin maalin erolla päättyneitä otteluita, joita on luvassa finaaleissakin.

Vastoin odotuksiani maalivahtisensaatio Niklas Kokkoa ei ole pudotuspeleissä vielä toden teolla horjutettu, pikemminkin kunnioitettu. Tapparan Veli-Matti Savinainen varmasti ilmoittautuu nyt talkoisiin, mihin osaltaan Pelicans tarvitsisi sivussa ollutta Ben Bloodia.

Pelicansilla ei varsinaisia heikkoja lenkkejä ole, mutta etulinjassa Nathan Schnarrin, Lubos Horkyn ja Aatu Jämsenin tuottavuus on pudotuspeleissä tyrehtynyt. Jämsen saa paljon anteeksi, mutta on sortunut ”kikkapoikien” perisyntiin, eli yksinyrittämiseen ja negatiiviseen kehonkieleen, jotka nakertavat myös muita ympärillä. Tapparalta löytyy kaksi ellei kolmekin tuottavampaa hyökkäysketjua, joten kolmikko on joko hajotettava tai löydettävä keinot osuutensa voittamiseen yhteistyöllä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *