Orimattilan kaupunginjohtaja Kalle Larsson on intohimoinen lintumies ja luontokuvaaja.
– Kun muutin Orimattilaan kaksi vuotta sitten, en tiennyt paikallisia lintupaikkoja ollenkaan. Tämä on yllättävän hyvä, lajirikas alue. Päijät-Häme on ihan sisämaan ykköspaikkoja, Larsson kehaisee.
Olemme aamuvarhaisella Orimattilan Luhtikylän lintujen ja luonnontarkkailupaikalla. Larsson erottaa nopeasti ruokokerttusen, satakielen, pajusirkun ja punavarpusen äänen.
– Kevään ensimmäinen punavarpunen! Tätä olen jo odotellut. ”Osta video.” Kuuletko?
”Osta video”, toistelee näkymättömiin jäävä siivekäs.
– Peukaloinen! Ei ihan joka paikan lintu. Vaikka kosteikolla ollaan, lähellä on sen verran vanhaa metsää, että peukaloinen viihtyy.
Tuolla on telkkä ja tuolla pyrähtää varpunen.
– Heinätavi, kova juttu!
Larsson kertoo heinätavin kuuluvan taantuviin lajeihin, samoin varpusen.
Ei hätää, olen menossa metsään.
– Olen nähnyt vajaassa 40 vuodessa lajien taantuvan ja uusien lajien tulevan. Kun aloitin lintuharrastuksen, pikkuvarpusia oli ainakin Varsinais-Suomessa vähän ja varpusia paljon. Nyt tilanne on toisinpäin.
Yksityisiä saa kiittää Luhtikylän tarkkailupaikan kunnostamisesta. Kaupunki auttoi opasteiden teossa. Janne Urpunen
Luhtikylän tarkkailupaikka on yksityisen mailla ja kaikelle kansalle avoin.
– Yksityisen maanomistajan ja paikallisten metsästäjien projekti. Olen todella ylpeä siitä, että yksityiset tällaisen paikan rakensivat. Kaupunki auttoi opasteiden teossa, Larsson sanoo.
Porvoonjoki luikertelee peltomaisemassa.
– Tämä kosteikkoalue on hyvä varsinkin kahlaajien ja rantalajien tarkkailuun. Tänne on helppo tulla, täällä on helppo liikkua ja aina on jotain katseltavaa.
Luhtikylässä seurataan varsinkin lintujen muuttoa. Kevät- ja syysmuutto menevät osin päällekkäin. Kun viimeiset viitakerttuset ja muut myöhäiset saapuvat, on syysmuutto käynnistynyt. Kärsimättömimmät töyhtöhyypät, kuovit ja mustaviklot lähtevät paluulennolle jo kesäkuussa.
– Täällä on mahdollista nähdä mustaviklojakin, jos sää on suotuisa. Kahlaajien näkeminen riippuu siitä, onko niin sanottuja pudotuspäiviä. Ne laskeutuvat sadepäivinä kosteikoille mutta menevät hyvän sään aikaan niin korkealla, että niitä on vaikea havaita.
Kahlaajat käyvät tundralla pesimässä ja ottavat siivet alleen, kun homma on hoidettu.
– Ne saattavat painaa Norjan Lapista tai Siperiasta Tanskaan melkein suorilta. Eivät ne odottele, jos keli on suotuisa. Jos ei ole, tällaisiin paikkoihin ja merenlahtiin saattavat kerran pari pudotella.
Lintumies Larssonin tyypilliseen varustukseen kuuluvat kiikari ja pitkäputkinen kamera. Janne Urpunen
Kesälomansa Larsson aikoo viettää mustavikloja kuvaten.
– Ne ovat on pirun vaikeita kuvattavia, mutta törkeän upeita.
Hän menee komeiden kahlaajien perässä Pohjois-Norjaan.
– Kiertelen tunnettuja pesimäalueita. Se, onnistunko kuvaamaan, on toinen asia. Mitään takeita ei ole, että linnut ovat paikalla.
Heinäkuuksi kaupunginjohtaja palaa työpaikalleen.
– Pidän loman harrastukseni takia alkukesästä. Heinäkuun olen mielelläni töissä. Olen tavallaan kaupungin kesähessu, tuuraan muita, kun ovat lomalla. Johtoryhmästä jonkun pitää olla paikalla siltäkin varalta, että jotain odottamatonta sattuu. Ei tarvitse kiistellä, kuka päivystää heinäkuussa. Kalle päivystää.
Puoli kilometriä Luhtikylän tarkkailupaikalta pohjoiseen on toinen lintujen suosima kosteikkoalue. Janne Urpunen
Luontokuvaajan parasta aikaa ovat aamujen ja iltojen sarastukset. Larsson sanoo, ettei hänelle ole mikään ongelma harrastaa luontoa aamulla ennen töihin lähtöä.
– Jos pitää herätä kello 03, menen ajoissa nukkumaan. Luonnon myönteiset terveysvaikutukset ovat kiistattomia. Monta kertaa olen sen itse todistanut. En jaksaisi painaa töitä, jollen tekisi juttuja, joista saan voimaa. Usein minulta kysytään, kuinka jaksan. Vastaan, että ei hätää, olen menossa metsään.
Työstressi helpottaa luonnossa.
– Ja kun pääsen luontoon pitemmäksi aikaa, huomaan, kuinka ajatukset kirkastuvat. Liikunta- ja kulttuuriharrastukset toimivat varmaan samalla tavalla, mutta luonto on minulle se juttu.
