Keski-Hollolan VPK etsii uutta tukikohtaa

Keski-Hollolan VPK etsii uutta tukikohtaa

Keski-Hollolan VPK on pulassa, kun hyvinvointialue karsii toimitiloja osana säästöjään. Leikkuriin on menossa VPK:n paloasema Soramäentiellä.

– Tiedossa on ollut, että täältä joudutaan lähtemään, mutta nyt siitä on tulossa totta. Olen ymmärtänyt, että lähtö tulee vuoden 2025 aikana, sanoo palokunnan nuoriso-osaston johtaja Jenni Jussila.

VPK peri aseman vakinaiselta palokunnalta, joka muutti vuonna 2016 uudelle pelastusasemalle Paassillantielle kantatie 54:n varteen.

Hyvinvointialue maksaa VPK:n tiloista vuokraa kunnalle 2 700 euroa kuukaudessa. Pitemmäksi ajaksi jääminen tuskin olisi mahdollista, vaikka kunta alentaisi vuokraa.

– Täällä on sisäilmaongelma. On katsottu, että voimme toimia tiloissa toistaiseksi, kun emme käytä tiloja yöpymiseen. Vakinainen palokunta oli loppuajan ulkona parakeissa, yhdistyksen puheenjohtaja Satu Vainikka muistuttaa.

Jos ei ole kunnon tiloja, ei tule uusia hälytysosastolaisia.

Jenni Jussila

Jussila, Vainikka ja Holappa toivovat, että toiminta voisi jatkua jossain muussa kiinteistössä Salpakankaan, kuntakeskuksen tai Kukonkoivun alueella. Janne Urpunen

Vainikan mukaan hyvinvointialueelle sopisi, että VPK muuttaisi vakinaisen palokunnan kiinteistöön Paassillantielle.

– Mutta ei sielläkään ylimääräistä tilaa ole.

Soramäentien rakennus on paloasemaksi tehty. Uusien tilojen löytäminen alueelta on vaikeaa. Tarvitaan talli sammutus-, säiliö- ja pakettiautolle. Peseytymismahdollisuus pitäisi olla, samoin sosiaali- ja luokkatila, mahdollisesti myös keittiö.

– Panimme Facebookiin ilmoituksen, ja saimmekin yhteydenottoja. Kahta paikkaa käytiin katsomassa, mutta kumpikaan ei ole sopiva. Yksi on katsomatta ja yhtä ei tarvitse katsoa, kun on liian matala, Vainikka kertoo.

Tallin pitäisi olla vähintään neljä metriä korkea ja ovien kolme metriä leveitä, jotta autot mahtuvat suojaan.

– Lattiapinta-alaa tarvitaan kaikkiaan ehkä 180 neliömetriä. Ja jotta säästöä syntyisi, pitäisi tilavuokran olla nykyistä edullisempi.

Keski-Hollolan VPK on perustettu 1936. Kuva ensimmäiseltä toimintavuodelta. Keski-Hollolan VPK

VPK:n miehistöön kuuluva Joel Holappa ei ole varma, säästetäänkö oikeasta paikasta. Hän sanoo, että hyvinvointialue maksaa vapaapalokunnan vuokria 32 400 euroa ja sammutussopimuskorvausta noin 20 000 euroa vuodessa, mutta saa vastineeksi paljon hyvää.

– Tänä vuonna meillä on ollut 17 hälytystä, vuositasolla keikkoja on kolmisenkymmentä. Kun liikkeelle lähdetään, harvoin tunnissa tullaan takaisin. Mukkulaan [suuri teollisuusrakennuspalo 9.6.] saatiin yhdeksän henkilöä, joista osa oli kohteessa kahdeksan tuntia.

Vuokran ottaminen osaksi VPK:n kontolle ei Holapan mukaan tule kysymykseen. Hän muistuttaa, että arvokkaan sammutus- ja pelastuskaluston huolto ja korjaus on täysin vapaaehtoisten harteilla. Kulujen kattamiseksi tehdään muun muassa talkoita autourheilutapahtumissa.

Eniten Keski-Hollolan VPK:ssa ollaan huolissaan nuorista harrastajista, ja sitä myötä palokuntaharrastuksen tulevaisuudesta.

– Jos ei ole kunnon tiloja, ei tule uusia hälytysosastolaisia. Erillinen etäällä oleva tila ei toimi. Junnuille ovat tärkeitä tilat, joissa näkee ja pääsee kokeilemaan kalustoa. Harrastustila, joka ei sijaitse VPK:n yhteydessä, tappaa harrastuksen, Jenni Jussila näkee.

Mikä?

Keski-Hollolan VPK ry

Perustettu vuonna 1936.

Päijät-Hämeen Pelastuslaitoksen sopimuspalokunta.

Noin 50 aktiivista jäsentä, nuoriso-osastossa 13 10–16-vuotiasta.

Toiminta-ajatus on luoda vapaaehtoisuuden perustalta, yhteistyössä alueellisten viranomaisten kanssa, turvallisuuspalveluja kuntalaisille.

Tarkoitus on turvata ihmisiä, eläimiä, omaisuutta ja ympäristöä tulipaloilta ja muilta onnettomuuksilta.

Tarjoaa jäsenistölleen monipuolista koulutusta ja mielekästä vapaa-ajan toimintaa.

Osallistuu alan valistus- ja koulutustyöhön.

Lähde: keskihollolanvpk.fi

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *