Kohti avoimempaa päätöksentekoa myös Asikkalassa

Kohti avoimempaa päätöksentekoa myös Asikkalassa

Neljä vuotta sitten Asikkalan kunnanvaltuustoon valituista lähes joka toinen oli uusi valtuutettu. Se oli ja on erinomainen asia, koska maailma muuttuu ja ihmiset sen myötä. Niin myös päätöksentekokoneiston ja ihmisten on hyvä uudistua ja vaihtua. Edelleenkin nuorista on valtuustotasolla huutava pula.

Varsin pian uusien valtuutettujen keskuudesta alkoi nousta äänenpaineita siitä, että valtuusto on kumileimasin, ja asiat päätetään jossain kabineteissa tai vähintään jossain muualla kuin valtuustosalissa. Tämä siitakin huolimatta, että kunnan valtuusto käyttää kuntalain mukaan kunnan ylintä päätöksentekovaltaa.

No, mistä sitten nämä mielipiteet nousevat? On totta, että halllintosäännössä on monet asiakokonaisuudet ja päätöksenteko delegoitu lautakunnille tai viranhaltijoille. Hyvä näin, koska käytännön sujuvuuden kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että kaikki pienimmätkin asiat tuotaisiin 31-jäsenisen valtuuston päätettäväksi.

Kunnanhallitus on kunnanjohtajan ja sen myötä koko virkamieskoneiston esimies, ja kunnanhallitus käyttää operatiivista valtaa ja valmistelee myös päätösasiat valtuuston kokouksiin.

Kaiken perusta pitäisi olla avoin vuoropuhelu.

Mielestäni suurin syy kumileimasintuntemuksiin syntyy valtuutetuille juuri tästä. Kunnanhallitus toimii tai ainakin perinteisesti on toiminut ylhäisessä yksinäisyydessään norsunluutornissa, eikä tietoa valtuustoryhmiin ole valunut riittävästi, saati, että valtuutetut pääsisivät vaikuttamaan asioihin kuin vasta siinä kohtaa, kun virkamiesvalmistelu on jo valmistunut.

Kyse on toki viime kädessä jokaisen ryhmän omasta dynamiikasta ja tiedonkulusta, mutta uskallan väittää, ettei kyse ole yhdestäkään yksittäisestä valtuustoryhmästä tai puolueesta, vaan ongelma johtuu enemmän tai vähemmän yleisesti vallitsevasta olotilasta.

No, mistä apu ongelmaan, miten päästään kohti avoimempaa päätöksentekoa myös Asikkalassa? Kaiken perusta pitäisi olla avoin vuoropuhelu, ryhmissä ja yli puoluerajojen.

Toinen tärkeä asia olisi se, että ennen virkamiesten valmistelutyön aloittamista isoimmista asiakokonaisuuksista käytäisiin niin sanottu lähetekeskustelu, johon pääsisivät osallistumaan ainakin kaikkien ryhmien puheenjohtajat, mutta mieluiten kaikki valtuutetut.

Viimeisenä takeena avoimuudesta tulisi kunnanhallituksen tai vähintään sen puheenjohtajan harjoittaa säännöllistä vuoropuhelua ryhmien kanssa ja tiedottaa asioiden käsittelyn edistymistä hallituksessa.

Onneksi kaikki nämä asiat ovat Asikkalan uuden kunnanvaltuuston ja sinne valittujen valtuutettujen, toivottavasti monen uuden ja miksei uudistuskykyisen jatkavankin valtuutetun, käsissä. Toivon kaikille menestystä tuleviin alue- ja kuntavaaleihin. Ja muistakaa, vain äänestämällä voi vaikuttaa!

Kirjoittaja on asikkalalainen kuntavaaliehdokas (kok.).

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *