Juttu on niin, että minä en ole ikinä ymmärtänyt, miksi itseensä täytyy tutustua niin perinpohjaisesti. Jos olet syntynyt itsenäsi, tunnet itsesi, sanoo näyttelijätär Joanna Lumley, ja huomaan nyökytteleväni ymmärtäväisesti.
Olen samaa mieltä kuin Lumley, olen tylsä kuin tiskivesi. Miksi minä haluaisin tutustua itseeni yhtään enempää? Maailmassa on miljardeja muita ihmisiä, joihin haluan tutustua.
Oikeastaan viime vuosina olen mieluiten vain kuunnellut muita ihmisiä, koska minulta ei irtoa tässä ruuhkavuosien keskellä yhtään originaalia ajatusta. En tuo mitään uutta taidekeskusteluihin, eikä yhteiskunnallisista asioistakaan oikein lähde viiltäviä analyyseja. Eli oikeastaan olen sisäisesti että ulkoisesti yhtä kiinnostava kuin maito, joka on jätetty liian pitkäksi aikaa pöydälle.
Älkää silti ymmärtäkö väärin. En ollenkaan ajattele olevani täysin tuomittu henkiseen katatoniaan, mutta jos voin valita, niin todellakin vietän aikaa kiinnostavammassa seurassa kuin minä itse.
Toinen juttu, joka minulle on todella vaikeaa on tunteiden käsittely. Kaikki hokevat, että tunteet kannattaa käsitellä tai sitten sairastuu. Miten ne käsitellään? Kertokaa nyt joku?
Jo taidekoulussa kadehdin luokkakavereitani, jotka riemastuttavasti rypivät kriisistä ja prosesseista seuraavaan, etsivät itseään ja tunnistivat itsessään lukuisia tunteita, joista en ollut kuullutkaan. Minä yritin, mutta ei siitä mitään tullut.
Sisäisissä shamaanimatkoissa nukahdin koulun liikkasalin lattialle, tai tunteiden nurkkauksissa tunsin oloni kiusaantuneeksi, kun muut ulvoivat kuin eläimet pahaa oloaan. Miksi minusta on tullut näin pidättyväinen? Voisiko olla, että olenkin britti?
Hyvin usein, jos minulle tapahtuu iso elämänkriisi, niin ystäväni hokevat, miten minun on käsiteltävä tämä asia ja tunnistettava myös ikävät tunteet. Mutta kun en tunnista mitään!
Saatan tuntea hetkittäin suuria tunteita, mutta kun tunne menee ohi, niin sitten se menee. Jos yritän palata takaisin johonkin tunnetilaan, niin poikkeuksetta nukahdan.
Eihän silti tietenkään tunteet minnekään häviä, vaan käsittelen niitä yleensä pelkäämällä jotain uutta mielenkiintoista sairautta tai kehittelemällä pakkomielteen johonkin laukkuun. Toisaalta jokainen meistä käsittelee elämäänsä niin kuin haluaa.
Oikeastaan mietinkin, että jäänkö jostain paitsi, kun asioiden käsittelykykyni on näin olematon. Jo pelkkä ajatus saa minut haukottelemaan, joten paras kenties mennä päiväunille.
Kirjoittaja on kulttuurialan nomadi, joka käsittelee tunteensa unissaan (jos käsittelee).
