Keskustelu hiilinieluista ja metsäluonnon monimuotoisuudesta käy vilkkaana. Kiistaton ilmaston lämpeneminen kannustaa miettimään metsänhoidossa erilaisia vaihtoehtoja.
Sekametsien kasvatusta kannustetaan lisäämään. Onpa rohkaistu jopa jalojen lehtipuiden metsiköiden perustamiseen. Pienialaisena ja sekapuina tämäkin varmasti puolustaa paikkaansa. Yhden puulajin metsiköiden kasvatus on helpointa. Puiden kehitys on samanlaista ja käsittely sekametsää helpompaa.
Kuusikoilla ennustetaan olevan suuria vaikeuksia tulevaisuudessa, kun pitkät kuivat jaksot lisääntyvät ja lämpösumma kohoaa. Tämän vuoden touko–elokuun lämpösumma Kärkölässä on noin 1 350 dd [degree days].
Kasvukautta on vielä paljon jäljellä. Kuusen viljely riistäytyi käsistä jo 90-luvulla. Aivan viimeisiin vuosiin saakka 2/3 viljellyistä taimista on ollut kuusta. Parin viime vuoden aikana laiva on kääntynyt, ja männyn osuus onkin viljelystä lähtenyt kasvuun.
Kaikki uudistamiset eivät ole istutuksia, vaan luontainen uudistaminen sekä kylvö männylle ovat myös yleistyneet. Koivun viljely eri menetelmin on vain muutamia prosentteja kokonaisuudistusaloista keskittyen eteläisempään Suomeen.
Syyt kuusen suosioon ovat olleet ilmeiset. Kuusen viljely jalostetulla taimiaineksella muokkauksineen on ollut melko varmaa. Kiertoajassa mitattuna kuusen tuotto on ollut pitkään paras vaihtoehto eri puulajeista.
Kuusella on jatkossakin suuri painoarvo metsätaloudessa, ja nyt ei pidä ”panikoitua”! Kuuselle sopimattomimpiin kasvualustoihin olisi vain saatava mänty- tai koivuvaltaiset metsiköt. Luonto hoitaa luontaisen uudistamisen kautta muiden lehtipuiden sekoittumisen metsiin monimuotoisuutta lisäämään.
Oikea puulaji oikeaan paikkaan.
Yksi merkittävä syy kuusettumiseen on ollut myös hirvikanta. Hirvituhojen pelossa esimerkiksi Päijät-Hämeessä kuusta on viljelty liian karuille ja liian lahoille alustoille. Alueella on kuitenkin merkttävästi männyn ja etenkin koivun kasvualustoja.
Oma näkemykseni on se, että koivun viljely onnistuu männyn viljelyä paremmin. Tähän lienee syynä kesäaikaan runsas ravinnon tarjonta luonnossa. Koivu ei ole hirvenravintolistan kärjessä. Ei tosin ole mäntykään, mutta se syödäänkin pääasiallisesti talvella.
Jatkuva kasvatuskaan ei tuo tähän ratkaisua, koska vähemmistöön jäävät männyt ja koivut popsitaan syntytavasta riippumatta. Tässä menetelmässä kuusikoituminen jatkuu, kuten jatkuu maannousemasienen leviäminenkin.
Metsätalouden merkitys kansantaloudelle tunnistetaan. Kaikki toimet eivät kuitenkaan tue menestyksellistä metsätalotta. Esimerkkinä Etelä-Hämeen riistaneuvoston tavoite uudeksi hirvitiheyden tavoitekannaksi (EH2) on täysin väärän suuntainen.
Aiempi tavoite oli 2,5–3 hirveä / 1 000 maahehtaaria. Uusi suositus on 2,7–3,2 hirveä.
Samaan aikaan kun metsissä pitäisi saada puulajikirjoa kestävyyden turvaamiseksi aikaiseksi, niin kohotetaan hirvikantaa. Sama suuntaus on valkohäntäpeuroillakin. Peuralla toki on luontaisia suurpetovihollisia, mutta hirviä suurpedot eivät Päijät-Hämeessä juurikaan verota.
Tapa, jolla jäävä hirvikanta määritellään, on ajastaan jäljessä. Luonnonvarakeskus (LUKE) tuottaa alueille vasatuttolaskelmia, mutta Länsi-Uusimaalla keväällä 2024 havahdudin ongelmaan, jossa laskelmat pettivät pahanpäiväisesti.
Metsästyskauden jälkeen alueen seurat ilmoittavat oman näkemyksensä jäävästä hirvikannasta, joka vähyydellään herätti epäilyksen. LUKE suoritti lentolaskennan Länsi-Uusimaalla keväällä 2024, ja tulos oli karmiva: yli 9 hirveä / 1 000 maahehtaaria. Tulos oli lähes kaksinkertainen metsästyskauden jälkeiseen ”omailmoitukseen” ja LUKEn ennusteeseen verrattuna. Tuo tulos kuitenkin on suodatettu pois tilastoista?
Hirvi kuuluu Suomen luontoon olennaisena osana, mutta ei näin suurena populaationa kuin nyt. Uusien suositusten myötä kanta tullee voimistumaan metsätalouden kustannuksella. Alueellisessa riistaneuvostossa on edustajat maakuntaliitosta, ely-keskuksesta, Suomen metsäkeskuksesta ja alueellisesti merkityksellisestä maanomistajajärjestöstä sekä kuusi edustajaa alueen riistanhoitoyhdistyksistä.
Alueellamme tapahtuvat sidosryhmäkeskustelut pitäisi huomioida paremmin. Enemmistö riistaneuvostoissa ja riistanhoitoyhdistyksissä on metsästäjiä. Maanomistajien ääni ei kuulu!
Näyttäisi siltä, että lupamenettelyssä Riistakeskus on mennyt helpoimman toimintamallin kautta. Lupia on myönnetty jahtikaudelle 2024–25 pinta-alaperusteisesti noin 1 lupa / 1 000 maahehtaaria. Tässä ei osata ottaa kantaa metsäisiin talvilaidunalueisiin, joissa esiintyy huomattavia tihentymiä.
Oikea puulaji oikeaan paikkaan, ja lentolaskennat hirvitalousalueittain säännöllisesti tehtynä ulkopuolisen toimijan toimesta (LUKE) hirvikannan sääntelyn pohjaksi.
Kirjoittaja on kärköläläinen metsänomistaja.
