Valitettavasti 609 Hollolalaisen allekirjoittama Tiilikankaan koulun jatkoa vaatinut aloite tuli hylätyksi 24.3. valtuuston kokouksessa. Kiitämme kaikkia jatkon puolesta äänestäneitä, vanhempia ja muita aktiiveja, jotka teitte työtä Tiilikankaan eteen!
Tehtyjen päätösten mukaisesti Tiilikankaan koulun toiminta lakkaa ja oppilaat siirretään Salpakankaan kouluun. Kuulostaa helpolta, mutta Salpakankaan koulu on jo täynnä.
Kouluun siirtyy Tiilikankaan-Hälvälän alueen 0–4 luokkien lapsia noin 200, joten uutta tilaa rakennetaan nyt päiväkodin tiloihin, sisäpihalle, ja nuorisopalvelu Mesta saa häädön. Tämäkään ei riitä, vaan noin 100 oppilasta siirretään Heinsuon kouluun.
Tämän sovittelun seurauksena 1–7 luokkien oppilaiden ryhmät sekoitetaan, mikä on aiheuttanut huolta ja murhetta oppilaissa ja vanhemmissa. ”Seinistä säästäminen” ei nyt näyttäydy kovin viisaana, sillä seinät ja katto kuitenkin peruskoulussa tarvittaisiin.
Koulun jatkoa vaatinut aloite tuli hylätyksi.
Kuntalaiset ovat pyrkineet vaikuttamaan omaan elämäänsä ja omiin palveluihinsa vaikuttaviin päätöksiin. Päätös Tiilikankaan ja Hälvälän koulujen sulkemisesta tehtiin jo vuonna 2020 – silloisen, vääräksi osoittautuneen tilannekuvan perusteella.
Kuntalaiset jättivät asiaan 25 mielipidettä, joista monissa varoitettiin tulevasta tilanahtaudesta. Hälvälän koulun puolesta nimiä vetoomuksissa oli 47 (vuonna 2018 nimiä kerätty 457), Tiilikankaan koulun puolesta 285 ja yhteiskannanotoissa 61 nimeä Keski-Hollolan koulujen puolesta.
Hälvälän koulu sai jatkoaikaa lopulta yhden vuoden, kun oppilaille ei ollut osoittaa tiloja Tiilikankaan koululta. Heti perään vuonna 2022 Hälvälän koulun lopettamisen perumiseksi kerättiin allekirjoituksia 474. Aloitteessa vedottiin muun muassa siihen, että selvityksen mukaan lapset eivät tule mahtumaan Salpakankaan ja Heinsuon kouluihin.
Vuonna 2023 Tilkki ry (78 jäsentä) sai tuekseen Tiilikankaan Omakotiyhdistys ry:n (n. 500 kotitaloutta) ja Soramäen omakotiyhdistys ry:n (n. 200 kotitaloutta). Silloinkin vedottiin päättäjiin, jotta Tiilikankaan koulu saisi säilyä, sillä alueella riittää lapsia lähikouluun jatkossakin. Vastaus aloitteeseen saatiin: ”oppilaat pystytään sijoittamaan Salpakankaan kouluun”.
Tammikuussa Tiilikankaan koulun oppilaiden sijoitusasiaa käsiteltiin kunnanhallituksessa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Lampola siirsi otto-oikeudella sivistys- ja hyvinvointilautakunnan jo päättämän asian hallitukselle. Hän ei ole ilmoittautunut vastuulliseksi nykytilanteeseen huolimatta siitä, että hallituksen päätös asiassa on ehkä jopa huonompi kuin alkuperäinen.
Ennen kokousta pyysimme Lampolalta mahdollisuutta päästä kertomaan kuntalaisten näkökulmasta hallitukselle, mutta meitä ei otettu vastaan – kuntalaisten mielipidettä ei nytkään kaivattu heitä itseään koskevassa asiassa.
Onneksi kuntalaisilta keksittiin kysyä, minkälaiset leikkipuiston välineet Kalevanpuistoon hankitaan – tätä suurempiin päätöksiin ei kuntalaisten ilmeisesti toivota osallistuvan.
Kirjoittajista Tervala on hollolalainen DI, maatilan emäntä sekä kuntavaaliehdokas (kesk., sit.) ja Kirvesoja hollolalainen DI, Tilkki ry:n puheenjohtaja sekä kuntavaaliehdokas (kok., sit.).