Valtion menot ovat paisuneet kestämättömiksi, ja siksi leikkauksia on pakko tehdä. Silti vasemmisto vastustaa jokaista säästötoimea tarjoamatta uskottavia vaihtoehtoja. On helppo julistaa leikkaukset ”vihamielisiksi” ja esittää itsensä heikompien puolustajaksi, mutta todelliset talouden reunaehdot eivät katoa poliittisella retoriikalla.
Hallitus on leikannut esimerkiksi kehitysavusta ja maahanmuutosta – teemoista, joita perussuomalaiset ovat pitkään pitäneet vähemmän tärkeinä menoina. Kiintiöpakolaisten määrää on laskettu, turvapaikanhakijoiden etuja karsittu ja kansalaisuuden saamisen asumisaikaa pidennetty.
Silti Suomen talous on huonossa jamassa. Ongelma ratkea vain tiettyjä menoja leikkaamalla, vaan rakenteelliset muutokset ovat välttämättömiä.
Erityisen selvä esimerkki vasemmiston retoriikasta on sosiaaliturvapopulismi. Mitä enemmän ihmisiä elää tukien varassa, sitä suurempi on äänestäjäkunta, jolle voi luvata lisää etuuksia. Sosiaaliturvaa käytetään poliittisena pelinappulana, vaikka sen tulisi olla tilapäinen turvaverkko, ei pysyvä elämänmuoto.
Samalla leikkauksista puhutaan kielellä, joka luo mielikuvan tahallisesta julmuudesta. Termit kuten ”vihamielinen leikkaaminen” vihjaavat, että hallitus toimii pahantahtoisesti, vaikka todellisuudessa kyse on valtiontalouden pelastamisesta.
Unohdetaan, että sanan ”leikkaus” alkuperäinen merkitys on sopeutuminen – talouden on sopeuduttava nykyiseen tilanteeseen, jotta tulevaisuuden hyvinvointivaltio voidaan turvata. Ilman näitä toimia Suomi ajautuu syvempään velkakriisiin.
Rehellinen keskustelu tarkoittaa sitä, että myönnämme talouden rajat ja teemme vaikeita mutta välttämättömiä päätöksiä. Populistinen vastakkainasettelu ei pelasta Suomea – vastuullinen talouspolitiikka sen sijaan voi.
Kirjoittaja on lahtelainen alue- ja kuntavaaliehdokas (ps.).
