Nastola Suomen kartalle

Nastola Suomen kartalle

Aurinkolinna päätyi kuvauslokaatioksi Matti Pietilän tuttujen kautta, jotka tiesivät kertoa, että kyseisen elokuvan kuvausta varten etsitään mielenkiintoisia paikkoja.

– Päädyttiin keskustelemaan asiasta ohjaajan kanssa ja sovittiin kuvauspäivä, kertoo Aurinkolinnan taloyhtiöön kuuluva Pietilä.

Valmiissa elokuvassa voi bongata Aurinkolinnan lisäksi muitakin tuttuja paikkoja, sillä kohtausten kuvaaminen on painottunut Nastolaan, Päijät-Hämeeseen ja Iittiin.

Nordic Filmsin elokuvassa Koston enkeli traumatisoitunut Niina kaipaa maisemanvaihtoa, joten yhdessä ystävänsä Suvin kanssa he vuokraavat huvilan syrjäseudulta. Pian naiset saavat kokea, etteivät he ole tervetulleita, eikä tilannetta ainakaan auta se, että he osuvat keskelle kohtalokkaita käänteitä ja sotkeutuvat tahtomattaan salaperäisen muinaiskultin menoihin.

Aurinkolinnan viimeisillään valmistuvat sauna- ja kokoustilat nähdään elokuvassa psykiatrin vastaanottona.

– Se on sisustettu vanhan ajan henkeen, niin sopi hyvin psykiatrin huoneeksi.

Psykiatrin vastaanotolla kuvattujen kohtauksien lisäksi Aurinkolinnaa kuvattiin dronella ilmasta.

– Se oli meidänkin toivomus, että Aurinkolinnaa näytettäisiin kaikessa komeudessaan. Jos sillä ei Nastolaa ihan maailman kartalle saada, niin vähän Suomen kartalle kuitenkin.

Elokuvan kuvaukset saatiin toteutettua Aurinkolinnan osalta yhdellä kuvauspäivällä maaliskuun lopulla. Yhteensä kohtauksia elokuvaa varten kuvattiin kolme.

Kuvaukset eivät vaikuttaneet taloyhtiön asukkaisiin sen suuremmin, sillä työryhmä oli omissa oloissaan kellarissa sijaitsevassa saunatilassa.

– Oltaisiinhan me mielellään statisteina oltu, mutta kohtauksiin ei tarvittu. Oli mielenkiintoista päästä näkemään, miten he elokuvaa tekivät. Aurinkolinna voisi hyvin soveltua muihinkin kuvauksiin, löytyy komeita tiloja, joissa kuvauksia pystyisi toteuttamaan, Pietilä sanoo.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *