Suunnistus halutaan säilyttää joka perheen harrastuksena

Suunnistus halutaan säilyttää joka perheen harrastuksena

Nastolan Terä ry järjestää jo kymmenettä vuotta lasten ja nuorten suunnituskoulua. Suunnistuskoulu on 7–15-vuotiaille suunnattu ja se kokoontuu kerran viikossa kuuden viikon ajan. Tällä viikolla oli koulun toinen kokoontuminen.

– Täällä on niin aloittelevia kuin useita vuosia mukana olleita lapsia, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Varpu Pulkkinen.

Hän on myös itse aloittanut suunnistuksen lapsena Tammisaaressa ja on iloinen että saa nyt olla tekemässä työtä hyvän asian puolesta.

Lapsia on kerääntynyt Kirkonkylän koulun pihalle kunnon joukko. Tänä vuonna suunnistuskoulussa on ennätysmäärä ilmoittautuneita, 39 lasta ja nuorta.

– No niin, lähdetääs käymään läpi karttavärityksiä, kajauttaa vastuuohjaaja Joonas Karjalainen.

Täällä on niin aloittelevia kuin useita vuosia mukana olleita lapsia.

Varpu Pulkkinen

Hippo-startti-opasvihkosta jokainen muksu on päässyt muistelemaan, mitä mikäkin väri tarkoittaa.

– Mitäs vihreä meinaa, Karjalainen haastaa ryhmää.

Yhteen ääneen kuuluu usealta pikkuihmiseltä ”tiheyttä”. Samalla opitaan muun muassa keltaisen tarkoittavan peltoa ja harmaan avokalliota.

Karjalainen on kolmatta kevättä koulun ”rehtorina”.

– Opin itse armeijassa kunnolla suunnistamaan ja innostuin lajista. Parikymmentä vuotta on tullut lajin parissa touhuttua. Muutama viime vuosi ohjauspuolella.

Seura on onnistunut pitämään suunnistuskoulun osallistumismaksun matalana metsäalan yrityksen sponsoroinnin ansiosta. Mutkat suoriksi vetäen suunnistuksesta ei haluta niin sanottua eliittilajia, vaan että harrastaminen olisi mahdollista mahdollisimman monelle perheelle.

Koulussa on vaihtelevat teemat joka viikko, ja alkeista lähdetään joka vuosi etenemään perusteiden haltuunottoon. Tänään alkuleikkien jälkeen lähdetään suunnistamaan pienryhmissä.

Suunnistuskoululaiset Emmi, Alisa, Aivi ja Sofia kertovat harrastuksessa olleen tähän asti kivaa. Toivo kertoo, ettei vielä osaa sanoa mitä mieltä on suunnistuksesta, kun on vasta toinen kerta harrastuksen parissa.

Kuuden viikon harjoittelu saa mitä mainioimman päätöksen, kun karttaoppien kera suunnataan koko porukan voimin retkelle Tampereelle Särkänniemi-suunnitukseen toukokuussa.

Ensin suunnistetaan, sitten päästään laitteisiin!

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *