Kesäkuun eurovaalit ovat yrittäjälle tärkeät – muista äänestää

Kesäkuun eurovaalit ovat yrittäjälle tärkeät – muista äänestää

Kilpailukykyinen ja yrittäjämyönteinen Euroopan unioni on maaperä myös Hämeen pk-yritysten kasvulle. Juuri yrittäjät ja yritykset luovat Eurooppaan vaurautta ja hyvinvointia. EU-vaalipäivä on Suomessa sunnuntaina 9. kesäkuuta. Euroopan parlamenttiin valitaan 15 suomalaista euroedustajaa seuraavalle viisivuotiskaudelle. Vaalipiiri on koko Suomi. 

Jopa 80 prosenttia suomalaisia pk-yrityksiä koskevasta uudesta sääntelystä on EU-lähtöistä. Päättäjien onkin ymmärrettävä yrittäjyyttä, pk-yritysten toimintaympäristöä sekä päätösten vaikutusta niihin. Tarvitsemme Euroopan parlamenttiin edustajia, jotka ymmärtävät yrittäjyyden merkityksen Suomelle ja laajemmin eurooppalaiselle hyvinvoinnille ja myös turvallisuudelle. 

EU:ssa voidaan tehdä paljon yrittäjyyden olosuhteiden parantamiseksi – tai niiden vaikeuttamiseksi. 

– Yrittäjien on äärimmäisen tärkeää tutustua ehdokkaiden näkemyksiin eurooppalaisesta sääntelystä. Nykyisessä taloustilanteessa kaikesta yritys- ja elinkeinotoimintaa rajoittavasta sääntelystä on tärkeää pysyä mahdollisimman kaukana, toteaa Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Marko Ahtiainen.

Yrittäjät haluavat kilpailukykyisen, yrittäjämyönteisen ja hyvinvoivan Euroopan unionin. EU:n oltava on vahva kansainvälinen toimija ja tavoitehakuinen sisämarkkinoiden vahvistaja. 

Yrittäjät toivovat vakaata toimintaympäristöä, ja että EU-sääntely ei esimerkiksi vaikeuta työllistämistä. Ylisääntelylle on laitettava stoppi. Yrityksiä ei tule ylisäännellä kuoliaaksi hyvääkään tarkoittavalla EU-sääntelyllä. 

EU-lähtöisellä lainsäädännöllä vaikutetaan myös esimerkiksi kotimaiseen koulutuspolitiikkaan ja sosiaalilainsäädäntöön sekä vastuullisuussäädöksiin. EU-rahoituksella ja yritystuilla voidaan tukea, ja ne tulee kytkeä kilpailukykyä ja uudistamista lisääviin toimiin myös yksin- ja pk-yrityksissä.  

Suomalainen yksin- ja pk-yrittäjä tarvitsee puolustajansa Brysseliin. Ei ole yhdentekevää, kuka yrittäjyyttä koskevista uudistuksista tässä haastavassa ajassa EU:ssa päättää. Yrittäjä, mietithän tarkasti, kenelle äänesi eurovaaleissa annat. 

– Yrittäjien lähteminen vaaliuurnille on tärkeämpää kuin koskaan, Ahtiainen kannustaa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *