Chromen lataaminen Microsoftin selaimella aiheuttaa ärsyttävän yllätyksen

Chromen lataaminen Microsoftin selaimella aiheuttaa ärsyttävän yllätyksen

Microsoft pyrkii kaikin keinoin pitämään Windowsin käyttäjät Edge-selaimen parissa. Yhtiö on muun muassa yrittänyt vaikeuttaa oletusselaimen vaihtamista Windows 11 -ympäristössä.

Monet käyttävät kuitenkin Edgeä vain ladatakseen vaihtoehtoisen selaimen. Tähän Microsoft ei ole hevillä taipumassa, vaan kilpailija Googlen selaimen lataaminen aiheuttaa peräti kaksi Edge-mainosta.

Ensimmäinen näistä on vain pieni huomautus Edgen olemassaolosta, mutta toinen on jättiläismäinen banneri, jossa Microsoft lähes rukoilee käyttäjää pysymään Edgen parissa muistuttamalla, että Edge käyttää samaa alustaa kuin Chrome, minkä lisäksi selaimen valitseva saa bonuksena ilmeisesti Googlea luotettavamman ”Microsoftin luottamuksen”.

Myös Google tunnetaan kovana oman selaimensa mainostajana, joskaan yhtiöllä ei ole käytössään Windowsin kaltaista mainosalustaa pc-käyttäjille. Sen sijaan Androidiin Googlen palvelut on leivottu sisään tiukasti.

Microsoftin näyttävä Edge-banneri on tällä hetkellä testissä selaimen Canary-esiversiossa, Neowin kirjoittaa.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *