Facebookilta keppiä suomalaisyrityksille: yritetään pakotetaan toimimaan USA:ssakin

Facebookilta keppiä suomalaisyrityksille: yritetään pakotetaan toimimaan USA:ssakin

10. elokuuta alkaen Suomalaiset yritykset eivät voi enää pitää kauppapaikkaansa Metan sosiaalisen median palveluissa, mikäli he eivät ole rekisteröineet Metan kauppapaikan checkout-ominaisuutta Yhdysvaltoihin.

Metan sosiaalisen median palveluita ovat Facebook sekä Instagram.

Meta kertoo tiedotteessaan, että tulevassa uudistuksessa hyödynnetään tekoälyllä automatisoitua mainontaa, jonka on tarkoitus hyödyntää erityisesti Yhdysvalloissa toimivia yrityksiä.

Uudistuksen myötä myös yritysten mahdollisuus käyttää tuotemerkintöjä katoaa, mikäli yrityksellä ei ole mahdollisuutta toimia Yhdysvalloissa. Tämä on oletettavasti iso kolahdus erityisesti pienempien yritysten sosiaalisen median kautta tapahtuvaan myyntiin.

Uudistus ei koske Euroopan markkinoita Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Norjassa, Espanjassa, Ruotsissa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa ja Ukrainassa. Yhtiön mukaan checkout-ominaisuus voitaisiin ottaa käyttöön kyseisissä maissa.

Muita keinoja myynnin edistämiseen

Perusteena uudistukselle Meta kertoo, että he pyrkivät panostamaan tekoälyn hyödyntämiseen mainonnassa. Yrityksien toiminta ei kuitenkaan tule tähän täysin lakkaamaan sosiaalisen median markkinoinnissa.

”Rohkaisemme suomalaisia yrityksiä käyttämään jatkossa meidän muita toimintoja asiakaskunnan tavoittamiseksi ja myynnin edistämiseksi”, Metan viestinnästä vastataan Iltalehdelle sähköpostitse.

Markkinointia varten Meta mahdollistaa jatkossa yritysten käyttävän koneoppimista hyödyntämää mainontaa heidän Advantage+ ostoskampanjoilla.

Lisäksi yrityksiä kehotetaan käyttävän myös perinteisiä sosiaalisen median keinoja markkinointiin, kuten kelojen tekeminen. Mainoksissa on mahdollisuus ottaa klikkaamalla yhteys tuotteen tai palvelun jälleenmyyjään.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *