IBM herättää Watson-tekoälynsä horroksesta

IBM herättää Watson-tekoälynsä horroksesta

Moni on saattanut pohtia, onko IBM:n tekoäly Watson vielä elossa. Kyllä se totisesti on, sillä IBM haluaa mukaan valloillaan olevaan tekoälybuumiin. Yhtiö on esitellyt uuden WatsonX:n, jota se kuvailee yrityksille suunnatuksi kehitysalustaksi, jolla voi opettaa, säätää ja ottaa käyttöön koneoppimismalleja, kirjoittaa CNBC.

Alkujaan televisiovisailun ihmiskilpailijoiden päihittämiseen kehitetty tekoäly oli omalla sarallaan varhainen tekoälytuote, jolla oli kuitenkin vaikeuksia päästä tuottavaksi. Tammikuussa 2022 kerrottiin IBM:n myyvän Watson Healthin liiketoiminnan sijoitusyhtiö Francisco Partnersille. Watson-perhe jatkoi kutistumistaan marraskuussa, kun yhtiö ilmoitti sulkevansa Watson-iot-alustan.

Nyt IBM haluaa päästä johtoon käyttäjäystävällisten alustojen tarjoamisessa yrityksille, jotka haluavat liittää tekoälyn toimintaansa.

Yhtiöt voivat yhdistää tekoälyä omiin palveluihinsa ilman pelkoa koodinsa vuotamisesta, toimitusjohtaja Arvind Krishna kuvaili toimittajille tilaisuudessa aiemmin toukokuussa.

Asiakkaisiin ja osallistuviin yrityksiin lukeutuvat muun muassa SAP, Nasa, Wix ja PyTorch. Alusta tulee yleisemmin tarjolle kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä.

The Register uutisoikin SAP:n solmineen sopimuksen IBM:n kanssa Watsonin käytöstä. Tekoälyä on tarkoitus käyttää SAP Startin pohjana. Sen turvin pyritään parantamaan tuottavuutta ennusteiden ja luonnollisen kielimallin avulla.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *