Vaikka Venäjän ohjusiskukampanja Ukrainan energiainfrastruktuuria vastaan ei ole saavuttanut toivottuja tuloksia, sen ilmaiskut jatkuvat. Samaan aikaan Ukraina on ikävässä välikädessä oman ilmatorjuntansa kanssa, kirjoittaa European Council on Foreign Relations (ECFR) -ajatushautomon tutkija Gustav Gressel.
Siinä missä Ukrainan ilmatorjunnan aiemmin käyttämä venäläinen asearsenaali alkaa olla lopussa, transitio läntisiin asejärjestelmiin on vielä kesken. Tällä hetkellä Ukrainalla on siis käytettävissään varsin pieni määrä pitkän ja keskimatkan ilmatorjuntajärjestelmiä, joskin lyhyen matkan järjestelmien tilanne on parempi.
Venäjä hyödyntää tilannetta käyttämällä entistä enemmän konventionaalisia pommeja, jotka on halvan varustepaketin avulla päivitetty liitopommeiksi. Samankaltaista aseteknologiaa on käytössä Ukrainallakin.
Liitopommi lentää pidemmälle, kun sitä kantava kone menee korkealla ja kovaa. Niinpä venäläiset kykenevät liitopommeillaan iskemään ukrainalaiskohteisiin 40–70 kilometrin etäisyydeltä, mikä on Ukrainan lyhyen kantaman ilmatorjunnan kannalta liian kaukana. Pidemmän kantaman kalusto taas on sijoitettu kauaksi etulinjasta venäläisen drone-kaluston ja tykistön pelossa.
Gresselin mukaan liitopommihyökkäyksiä voidaan siis torjua vain Ukrainan hävittäjäkalustolla, jonka asejärjestelmät ovat altavastaajina: Ukrainan käyttämien Mikojan–Gurevitš MiG-29- ja Suhoi Su-27-torjuntahävittäjien tutkaohjus, Artem R-27, on kantamaltaan vain 75 km.
Venäläisten käyttämät ohjukset ulottuvat merkittävästi pidemmälle: Vympel R-77:n kantama on 190 km ja Vympel R-37M:n kantama ainakin 300 km. Niinpä venäläiskoneita lähestyvien ukrainalaishävittäjien pitää lentää hyvin matalalla, jotta ne eivät tulisi havaituksi tilanteessa, jossa oman ohjuksen kantama ei riitä, mutta viholliskoneen ohjusten vastaava riittää.
Matalalla lentävästä lentokoneesta laukaistun ohjuksen potentiaalienergia on myös varsin pieni, eikä hävittäjä tyypillisesti lennä matalalla yhtä suurella nopeudella kuin mihin suurilla korkeuksilla pystytään, eli kineettisen energiankin kanssa voidaan olla vähän heikoilla.
Gressel muistuttaa myös, että R-27 on niin sanottu puoliaktiivinen ohjus, eli laukaisun jälkeenkin lentäjän pitää ”valaista” kohdetta omalla hävittäjätutkallaan. Venäläisohjukset ovat taas modernimpaa fire and forget -teknologiaa, eli niiden aktiivinen hakupää löytää kohteeseen itse.
Taistelutilanteessa venäläiskoneet voivat siis irrottautua kohteesta heti ohjuslaukaisun jälkeen ja ryhtyä itseään suojaavaan liikehdintään tai alkaa metsästää seuraavaa kohdetta. Se on hyökkääjälle taktinen etu.
Gresselin mukaan Ukrainan odotetussa vastahyökkäyksessä riskinä on, että joukkojen eteneminen hidastuu Venäjän puolustuslinnoitteisiin ja VKS (Venäjän ilma- ja avaruusvoimat) pääsee iskemään joukkoihin. Mikäli käytössä ovat edellä mainitut liitopommit, niitä voitaisiin käyttää lyhyen kantaman it-aseiden, kuten Ukrainalle lahjoitettujen Gepard-ilmatorjuntapanssarivaunujen, iskukyvyn ulkopuolelta. Se tarkoittaisi sitä, että Ukraina joutuu käyttämään jäljellä olevaa hävittäjäkalustoaan, joka on aiemmin kerrotuista syistä pahasti alakynnessä venäläisten vastaaville.
Gressel(kin) tarjoaa ratkaisuksi läntistä hävittäjäkalustoa: esimerkiksi julkisessa keskustelussa aiemminkin esiintyneet Lockheed Martin F-16, Boeing F-18 ja Saab Gripen voidaan varustaa aktiivisilla AIM-120 Amraam -ohjuksilla, joita Ukraina jo käyttää Nasams-ilmatorjuntajärjestelmissään. Länsikaluston sensorit ja omasuojajärjestelmät ovat nekin parempia kuin Ukrainan nykykoneissa.
Toinen vaihtoehto olisi varustaa ukrainalaiset R-27-ohjukset aktiivisella läntisellä hakupäällä, mutta sekin olisi suhteellisen aikaavievää puuhaa.
Ajatushautomo CSIS:n Mark Cancianinmukaan Ukrainalla oli invaasion alussa 37 MiG-29-konetta, joista se on menettänyt 17, joskin Puola ja Slovakia ovat lähettäneet tai lähettämässä maahan yhteensä 25 koneyksilöä lisää. Puolustusliitto Nato on myös avustanut Ukrainaa koneiden varaosien suhteen.
Su-27-koneita oli invaasion alussa 34 kappaletta, joista Ukraina on menettänyt yhdeksän.
Venäjä on käyttänyt ilmasta ilmaan -kalustoaan Ukrainassa sangen varovaisesti. Ilmataistelussa kyvykkäimpiä Su-35S-hävittäjiään se on menettänyt avointen lähteiden tiedusteludatan mukaan ainoastaan kaksi kappaletta.
Naton Flanker-koodinimellä kutsumia Su-27/30/35-hävittäjiä Venäjällä oli aktiivikäytössä ennen Ukrainan invaasiota yhteensä 353 kappaletta.