Linuxin kehitys myöhästyi viikolla – Linus Torvalds hoputtaa saamaan valmista

Linuxin kehitys myöhästyi viikolla – Linus Torvalds hoputtaa saamaan valmista

Tuore Linux-ydin 6.1 on juuri saatu uunista ulos, ja aika on Linux 6.2:n kehitystyölle. Siitä tuleekin Linus Torvaldsin mukaan kuin ’ikkuna Helvettiin’, sillä Linux 6.1 julkaistiin viikon myöhässä.

Linux 6.1 kävi siis läpi vielä yhden ylimääräisen testikierroksen, mikä tarkoittaa sitä, että Linux 6.2:n kehitystyö pääsi käyntiin hieman tavallista myöhemmin.

Normaalioloissa asia ei olisi kovinkaan suuri ongelma, mutta joulu kolkuttelee jo ovella, ja Torvalds haluaa viettää rauhallisen loma-ajan.

Torvalds varoitteleekin, että jos uudet ominaisuudet eivät ole jo valmiina, ei niitä edes kannata yrittää tarjota osaksi Linux 6.2:ta. Torvaldsin mukaan hän aikoo olla tavallistakin tiukempi Linux 6.2:n kehitysikkunan aikana.

Kehittäjät tuntuvat ottaneen Linuxin tulisieluisen isän varoittelusta opikseen. Tämä käy ilmi Torvaldsin viestistä, jossa hän kiittelee kontribuutioitaan hyvissä ajoin tarjonneita kehittäjiä.

”Ilokseni voin ilmoittaa, että minulla on saapuneissa jo pari tusinaa yhdistyspyyntöä (pull requests) odottamassa huomista. Toivottavasti saan yön aikana vielä toisen mokoman, jotta saamme yhdistettyä valmiiksi ja hyvissä ajoin niin paljon kuin mahdollista. Kaikki me haluamme kuitenkin viettää rauhallisen lomakauden”, Torvalds myhäilee.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *