Näin kyberhyökkäys vaikutti Uponorin tulokseen

Näin kyberhyökkäys vaikutti Uponorin tulokseen

Rakennustekniikkaratkaisuja valmistavan ja toimittavan Uponorin viime vuosi sujui hyvin vielä kolmannen kvartaalin lopulle, mutta marraskuussa yhtiö joutui kyberhyökkäyksen kohteeksi. Sen takia myös tuloskehitys käytännössä pysähtyi loppuvuonna.

Tietoturvahyökkäyksen jälkeen Uponor veti ohjeistuksensa marraskuussa pois ja antoi uuden ohjeistuksen joulukuussa. Silloin yhtiö arvioi liikevaihtonsa jäävän vuoden 2021 tasolle ja vertailukelpoisen liikevoiton laskevan vuodesta 2021. Vuoden 2022 neljännen neljänneksen liikevoiton yhtiö arvioi jäävän nollan tuntumaan.

Uponorin loka–joulukuun liikevaihto oli 276,5 miljoonaa euroa.

Vara Researchin keräämässä viiden analyytikon konsensusennusteessa Uponorin liikevaihdoksi odotettiin loka–joulukuulta 222,2 miljoonaa euroa. Vertailukaudella liikevaihtoa kertyi 329,3 miljoonaa euroa.

Vertailukelpoinen liikevoitto oli neljännellä neljänneksellä 11,0 miljoonaa euroa, kun konsensusennuste oli 1,5 miljoonaa euroa. Viime vuoden neljännellä kvartaalilla vertailukelpoinen liikevoitto oli 26,3 miljoonaa euroa.

Liikevoitto laski loka–joulukuussa 1,4 miljonaan euroon vertailukauden 22,8 miljoonasta eurosta.

Uponor käynnistää konserninlaajuisen muutosohjelman vuosille 2023–2024. Tavoitteena on saavuttaa noin 30 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt. Alustavien arvioiden mukaan suunnitellut muutokset saattavat johtaa enintään 400 työpaikan vähenemiseen maailmanlaajuisesti.

Kyberhyökkäys takana

”Ensimmäisen vuosipuoliskon suhteellisen positiivisen kehityksen jälkeen rakennusaktiivisuus alkoi maltillistua monivuotisista huippulukemista, erityisesti Yhdysvaltojen omakotitalojen asiakassegmentissä, sitä mukaa kuin korot nousivat ja rakentajien luottamus hiipui kaikilla markkina-alueillamme toisella vuosipuoliskolla”, toimitusjohtaja Michael Rauterkus kommentoi tiedotteessa.

Rauterkus toteaa, että vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihto laski 16 prosenttia vertailukaudesta kyberhyökkäyksen johdosta.

”Liikevaihto laski kaikissa divisioonissa, mutta kyberhyökkäys vaikutti vähiten Uponor Infraan, joka saavutti vahvan tuloksen onnistuneen projektimyynnin ansiosta. Talotekniikka – Eurooppa ja Talotekniikka – Pohjois-Amerikka toipuivat nopeasti hyökkäyksestä ja saavuttivat ennätystuloksen joulukuussa, mikä ei kuitenkaan riittänyt kompensoimaan marraskuisesta tuotannon keskeytymisestä aiheutuneita menetettyjä myyntivolyymeja ennen tilikauden päättymistä.”

Osakekohtainen tulos painui 0,02 euroon vertailukauden 0,23 eurosta. Ennuste oli -0,01 euroa.

Uponorin koko vuoden 2022 liikevaihto oli 1 386,2 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 1 313,2 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto laski 153,7 miljoonaan euroon 160,5 miljoonasta eurosta. Liikevoittomarginaali oli 11,1 prosenttia, kun se edellisvuonna oli 12,2 prosenttia.

Ohjeistuksessaan vuodelle 2023 Uponor arvioi ilman valuuttakurssien vaikutusta liikevaihtonsa olevan 1 300–1 400 miljoonan euron välillä vuonna 2023, ja vertailukelpoisen liikevoittomarginaalinsa olevan yli 10 prosenttia.

Yhtiöllä on uusi iskulause, joka perustuu päivitettyyn visioon.

”Uponorin päivitetty visio ja tarkoitus pohjautuvat strategiaamme. Visionamme on olla vastuullisten vesiratkaisujen markkinajohtaja. Uponorin toiminnan tarkoituksena on hyödyntää veden tarjoamia mahdollisuuksia luoden uusia tapoja veden vastuulliseen säästämiseen, käsittelyyn ja jakeluun. Vesi innoittaa meitä kehittämään energiatehokkaita järjestelmiä. Tämä ajatus on sisällytetty myös uuteen iskulauseeseemme, joka on “Moving Water”, Rauterkus sanoo.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *