Oda on lopettamassa verkon ruokakaupan Suomesta – Muutosneuvottelut käynnissä

Oda on lopettamassa verkon ruokakaupan Suomesta – Muutosneuvottelut käynnissä

Norjalainen ruuan verkkokauppaketju Oda suunnittelee ruoan verkkokauppansa sulkemista ja strategiansa muuttamista Suomessa. Yhtiön suunnitelmana on muuttua B2B-yritykseksi, joka tarjoaa logistiikka- ja jakeluosaamista muille.

Yhtiö aloittaa heti 165 henkeä koskevat muutosneuvottelut Suomen-henkilöstön kanssa. Yrityksen mukaan mahdollisiin toimiin voi kuulua lomautuksia ja irtisanomisia.

Yhtiö jatkaa kotiinkuljetusten tekemistä Odan toimitusjohtajan Karl Munthe-Kaasin mukaan ainakin muutosneuvottelujen ajan, joiden odotetaan kestävän 2–6-viikkoa.

Muutosneuvotteluiden syyksi yritys kertoo pääomamarkkinoiden muuttumisen Suomen markkinoille tulo jälkeen. Rahoituksen hinta on noussut niin, ettei yhtiö saa toimintaansa riittävän kannattavaksi.

Munthe-Kaasin mukaan yhtiö siis kykenee edelleen saamaan rahoitusta, mutta sen hankkiminen nykyiseen liiketoimintaan ei nykyisessä tilanteessa ole kannattavaa.

”Onnistuimme kasvattamaan yritystämme ensimmäisenä vuonna jo hyvin, mutta nykyisellä rahoituksen hinnalla Suomessa olisi hankala tässä hetkessä päästä kannattavaksi”, Munthe-Kaas sanoo.

Vain reilu vuosi takana

Oda aloitti verkkokauppatoimintansa Suomessa pääkaupunkiseudulla vasta viime vuoden tammikuussa. Sen toiminta laajentui Turkuun, Tampereelle ja Riihimäelle tänä vuonna.

Yrityksen valtteina ovat olleet aikaisiin aamuihin, viikonloppuihin ja iltoihin sijoittuvat kuljetukset sekä alle viiden euron toimitusmaksut ostosten ollessa yli 40 euroa.

Oda Finland Oy teki vuonna 2022 liikevaihtoa noin 22 miljoonaa euroa ja sen tulos oli 23 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiö kertoo palvelleensa yli 70 000 asiakasta Suomessa.

Oda on toiminut Suomessa varsin kilpailulla markkinalla. Sen haastajina ovat olleet muun muassa ruokakauppojen omat verkkokauppakuljetukset, Wolt sekä Kauppahalli24.

Lisäksi Suomen päivittäistavarakauppa on muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen keskittynyt.

Vuonna 2021 Suomen kaksi suurinta ruokakauppaa, S- ja K-Ryhmä, veivät Ada Insightsin mukaan yhteensä 83 prosenttia ruokakauppamarkkinasta. Norjassa vastaava luku vuonna 2021 oli 73,7 prosenttia ja Saksassa 53 prosenttia.

Kaksikon verkkokaupasta kertyneet liikevaihdot olivat viime vuonna suuremmat kuin Odan Suomen ensimmäisen toimintavuoden liikevaihto, selviää kaupan alaa seuraava analyytikko Arhi Kivilahden huhtikuisesta analyysistä.

Kivilahden arvion mukaan vuonna 2022 pääkaupunkiseudulle keskittyneen Odan toimintaan vertautuva HOK-Elannon ruuan verkkokauppakotiinkuljetusten liikevaihto olisi arviolta noin 50 miljoonaa euroa vuonna 2022. Hän arvioi Keskon vastaavan liikevaihdon Helsingin alueella olleen samaa luokkaa.

Oliko Suomen markkina siis yksinkertaisesti Odalle liian vaikea ja pieni?

Ei ollut, Odan toimitusjohtaja Karl Munthe-Kaas sanoo.

”Onnistuimme kuitenkin kasvamaan ensimmäisenä vuotenamme Suomen suurimmaksi yksinomaan ruoan kotiinkuljetuksia tekeväksi yritykseksi. Se kertoo siitä, että olisimme toisenlaisessa pääomamarkkinatilanteessa voineet todella kilpailla”, Munthe-Kaas sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi Saksassa, jossa yhtiö on toiminut kolme kuukautta, kannattavuuden saavuttaminen ja skaalautuminen on helpompaa muun muassa suuremman potentiaalisen asiakasmäärän takia.

Norjassa yhtiö tuli kannattavaksi Munthe-Kaasin mukaan vuonna 2021.

Neuvottelut logistiikka- ja jakeluosaamisen jakamisesta alkaneet

Yhtiö kertoo jo aloittaneensa neuvottelut mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa logistiikka ja jakeluosaamisen jakamisesta. Aluksi yhtiö tarjoaisi logistiikkapalveluita muille kaupan alan yrityksille.

Munthe-Kaas ei pidä todennäköisenä, että yhtiö jatkaisi ruokakuljetustoimintaansa ja samalla aloittaisi myös b2b-toiminnan.

Hänen mukaansa muutosneuvotteluissa pyritään kuitenkin siihen, että mahdollisimman moni työntekijä voisi jatkaa uuden liiketoimintamallin parissa yhtiön työntekijänä.

”Tämä toimintamalli olisi pääoman kannalta järkevämpi maailman nykyisessä taloustilanteessa”, Munthe-Kaas sanoo.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *