Odotetun GTA VI:n julkaisuaika tarkentui

Rockstar Gamesin Grand Theft Auto VI -pelin julkaisun on tiedetty tapahtuvan vuoden 2025 aikana. Nyt ajankohdaksi on tarkentunut kyseisen vuoden syksy.

Asia selviää Rockstarin emoyhtiö Take-Two Interactiven viimeisintä tilikautta ja vuosineljännestä käsittelevästä raportista, joka sisältää myös arvioita alkaneesta vuoden 2025 tilikaudesta.

Take-Two ei toistaiseksi ole ollut halukas kertomaan pelin julkaisupäivämäärästä tämän tarkempaa tietoa.

”Se [julkaisutieto] tulee Rockstarilta tavalla, joka on yhdenmukainen pelin muun markkinoinnin kanssa”, Take-Twon toimitusjohtaja Strauss Zelnick kommentoi asiaa Varietyn haastattelussa.

Aiemmin maaliskuussa Kotaku uutisoi, että GTA VI julkaistaisiin jo vuoden 2025 alkupuolella. Myöhemmin sivusto kuitenkin päivitti asiaa käsitellyttä uutistaan uusien lähteiden perusteella ja arvioi julkaisun tapahtuvan loppuvuodesta.

GTA VI:tä voi hyvin pitää eräänä kaikkien aikojen odotetuimmista peleistä. Sarjan edellinen peli Grand Theft Auto V julkaistiin jo vuonna 2013, ja pelaajat ovat odotelleet uutta peliä sarjaan jo monen monta vuotta.

Take-Twon raportti mainitseekin, että yhtiön odotukset GTA VI:n kaupallista potentiaalia kohtaan ovat olleet kasvussa. Odotus ei välttämättä ole perusteeton, ainakaan jos peli myy yhtä hyvin kuin edeltäjänsä.

The Vergen mukaan GTA V:tä on myyty yli 200 miljoonaa kappaletta. Tämä tekee siitä maailman toiseksi myydyimmän pelin heti Minecraftin jälkeen.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *