Oletko huomannut, että Applen mainosten laitteissa on aina sama kellonaika?

Mainonnassa jokaisella yksityiskohdalla on väliä, eikä Apple ole poikkeus asian suhteen.

Applen mainoksissa iPhonet, iPadit ja Macit on aina asetettu aikaan 9:41.

Päätös vaikuttaa satunnaiselta, mutta linjauksen taustalla on Applen julkaisutapahtumista tarttunut käytäntö, AI Tools Club kertoo.

Vuonna 2007 Steve Jobs paljasti ensimmäisen iPhonen Macworld Conference & Expo -tapahtumassa San Franciscossa. Yhtiön mainosmateriaaleissa nähtiin kellonaika 9:42, mikä oli sama hetki kun Jobs julisti Applen keksivän puhelimen uudelleen.

Kellonaika oli ennalta suunniteltu ja siihen oli laskettu mukaan mahdollinen pieni viive esityksessä. Apple pyrki myöhemmin vielä parempaan tarkkuuteen ja ajasta tuli 9:41. Muutos tehtiin myöhemmin kaikkiin iPhoneja, iPadeja ja Maceja käsitteleviin materiaaleihin.

Entinen Applen johtoryhmän jäsen Scott Forstall varmisti vuonna 2010 pidetyssä haastattelussa, että yhtiö oli valinnut kellonajan tahallaan. Forstallin mukaan Apple suunnittelee esityksensä siten, että tuote paljastetaan kun esitystä on kulunut noin 40 minuuttia.

Apple varmistaa linjauksen kautta, että laitteiden näytöllä oleva aika on mahdollisimman lähellä todellista aikaa. Tämän avulla pyritään lisäämään katsojien immersiota esitykseen.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *