OnePlussan markkinointitemppu epäonnistui – kärähti iPhonen käyttämisestä

OnePlussan markkinointitemppu epäonnistui – kärähti iPhonen käyttämisestä

MKBHD-nimellä tunnettu teknologiatubettaja Marques Brownlee on julkistanut palkistonsa vuoden 2022 parhaille älypuhelimille. OnePlus oli yksi yhtiöistä, jonka tarjonta oli tänä vuonna Brownleen mukaan heikkoa. Tämän takia Brownlee nimitti OnePlussan 10T-mallin vuoden flopiksi.

OnePlus näki edessään mahdollisuuden kääntää epäonnistuminen pr-voitoksi. Tämän takia yhtiö tviittasi Brownleelle viestin, jossa kysyttiin miten he voivat noutaa palkintonsa. OnePlus lupasi myös parantaa tuotteitaan vuonna 2023, mihin tubettaja vastasi kunnioittavasti.

Pian tämän jälkeen Brownlee ja muut Twitter-käyttäjät huomasivat jotain erikoista OnePlussan tviitissä. Puhelinvalmistajan virallisen tilille julkaistu tviitti oli lähetetty kilpailijan puhelimesta, Softpedia kertoo.

OnePlussan julkaiseman tviitin alareunassa nähtiin teksti ”Lähetetty iPhonesta”.

Ei kestänyt kauan kuin ilmaiselta pr-voitolta vaikuttanut idea muuttui noloksi päätökseksi. Yhtiö ei kuitenkaan ole päättänyt poistaa tviittiä, joten se on edelleen nähtävissä.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *