Pelistudion työntekijät vaativat oikeuksiaan – jäivät aiemmin ilman isoa palkankorotusta

Pelistudion työntekijät vaativat oikeuksiaan – jäivät aiemmin ilman isoa palkankorotusta

Sega of America -pelistudion työntekijät ovat perustamassa oman virallisen ammattiliittonsa. Liitto on kaikkiaan viides laatuaan Yhdysvalloissa.

The Verge kertoo ammattiliiton nimen olevan Aegis, mikä on lyhenne sanoista Allied Employees Guild Improving Sega. Liittoa alettiin suunnitella jo viime vuonna, mutta siitä kerrottiin julkisuudessa ensi kertaa vasta huhtikuussa.

Liiton perustamisesta järjestettiin äänestys, jossa puoltavia ääniä oli 91 ja vastustavia 26. Äänioikeutettuja työntekijöitä oli hieman yli 200.

Aiemmin videopelialan työntekijöiden ammattiliittoja on muodostettu Raven Softwarella, ZeniMaxilla, Blizzard Albanyllä ja Tender Clawsilla. Myös Activision Blizzardin omistaman Proletariat-studion työntekijät aikoivat perustaa oman liittonsa, mutta peruivat lopulta hakemuksensa.

Aegis on kuitenkin ensimmäinen merkittävä videopelialan liitto, johon kuuluu työntekijöitä useammasta osastosta. Joukossa on muun muassa myynninedistämisen, kääntämisen ja kehitystyön parissa työskenteleviä. Aiemmin isompia liittoja videopelialalla ovat muodostaneet vain laadunvalvonnan työntekijät, jotka tapaavat olla alipalkattuja ja ylityöllistettyjä.

Polygonin mukaan Aegisin tavoitteina on saada Sega of American työntekijöille parempi palkka ja työsuhde-edut sekä inflaatiota vastaavat palkankorotukset. Yhtiön omistava Sega Sammy nosti helmikuussa Segan japanilaisten työntekijöiden palkkoja peräti 30 prosenttia, mutta Japanin ulkopuolella palkat pysyivät ennallaan.

Vicen mukaan Sega of American johtaja Ian Curran lähetti aiemmin työntekijöille sähköpostin, jossa ilmoitti, että työntekijöitä kohdellaan tulevaisuudessa yhtäläisesti riippumatta siitä, kuuluvatko nämä ammattiliittoon vai eivät.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *