Pian iPhonea voi ohjailla pelkällä katseella

Applen tuotteita on tulevaisuudessa mahdollista käyttää aiempaa helpommin, vaikka on sokea tai kuuro tai kärsii muusta käyttöä hankaloittavasta vaivasta.

Ehkä merkittävin yksittäinen uudistus on mahdollisuus ohjata iPhonea tai iPadia pelkkien silmien liikkeiden avulla.

Applen mukaan laitteen etukamera virittyy käyttöä varten sekunneissa, eikä käyttäjän silmien liikkeisiin liittyvää tietoa jaeta laitteen ulkopuolelle. Myös esimerkiksi painikkeiden painaminen ja ruudun pyyhkäisyt onnistuvat katseella.

Toinen kiinnostava uudistus on äänikomentojen laajentaminen siten, että laitteet ymmärtävät myös tavanomaisesta poikkeavaa puhetta. Äänikomennon ei edes tarvitse olla varsinainen sana tai lause, vaan komennon voi määritellä itse myös tietyksi äännähdykseksi.

Poikkeavan puheen tunnistamiseen käytetään Applen mukaan koneoppimista eli tekoälyä. Myös se tapahtuu käyttäjän laitteella eikä esimerkiksi pilvessä.

Toiminto auttaa esimerkiksi cp-vammasta tai ALS-taudista kärsiviä henkilöitä, joilla on vaikeuksia puheen tuottamisessa. Myös sydänkohtaus voi saada puhekyvyn heikkenemään niin, että toiminnosta on elintärkeää apua.

Kolmantena saavutettavuutta lisäävänä ominaisuutena on luvassa iPhone-uudistus, jonka avulla kuurot ja huonokuuloiset voivat ”kuulla” laitteen soittaman musiikin erilaisina napautuksina ja värähdyksinä. Toiminto toimii ainakin Apple Music -palvelusta löytyvien kappaleiden kanssa.

Uusien ominaisuuksien lisäksi uudistuksia on tulossa myös jo olemassa oleviin saavutettavuusominaisuuksiin kuten pistekirjoitukseen.

TechRadar mainitsee, että Applen paljastuksen ajankohta noudattelee aiemmilta vuosilta tuttua mallia. Yhtiön WWDC-tapahtuma alkaa 10. kesäkuuta, ja Apple on yleensä julkistanut jonkin uudistuksen muutamaa viikkoa sitä ennen.

The Vergen arvion mukaan uudistukset luultavasti sisältyvät myöhemmin tänä vuonna julkaistaviin iOS 18- ja iPadOS 18 -käyttöjärjestelmiin. Apple itse on vain sanonut ominaisuuksien julkaisun tapahtuvan tänä vuonna.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *