Posti aikoi siirtyä kokonaan pilveen mutta perääntyi – ”kaikkea ei

Monen suuren yrityksen tavoin myös Posti on siirtynyt voimakkaasti pilveen.

”Neljä viisi vuotta sitten ajattelimme, että viemme kaiken pilveen. Nyt ohjelmistokehitys ja data ovat pilvessä, mutta matkan varrella totesimme, että kaikkea ei kannata sinne viedä”, Postin ict:n ja digitalisaation johtaja Petteri Naulapää sanoo.

”Meillä on käytössä legacy-koodia, jonka pilveen viemistä kokeiltiin. Se ei kuitenkaan ollut kustannuksiltaan kannattavaa. Uskon vahvasti datapohjaisiin integraatioihin vanhan datan hyödyntämisessä. Valtaosa asioista, karkeasti laskien noin 70 prosenttia, tapahtuu kuitenkin pilvessä.”

Naulapää suhtautuu teknologiaan mahdollistajana, jonka suurin hyöty tulee sen yhteydestä prosessitekemiseen.

”Uuden teknologian investoinneista ei saa hyötyä, jos ei samalla muuteta toimintatapoja. Tekemistä pitää parantaa.”

Naulapää pitää digitalisaatiota mahdollisuutena parantaa työntekijän arkea. Postilla työskentelee noin 20 000 ihmistä, ja teknologian avulla heitä voidaan auttaa tekemään työnsä paremmin.

Tämä on lyhennelmä Tivin tilaajille tarkoitetusta artikkelista. Jutun pidemmässä versiossa kerromme esimerkiksi, miten Posti on ulkoistanut it-palveluitaan.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *