Professori: Tämän takia potkut ovat yleensä aina tyhmä idea

Professori: Tämän takia potkut ovat yleensä aina tyhmä idea

Talousnäkymien mentyä happamiksi ovat monet suuret teknologiayritykset ilmoittaneet jättimäisistä, tuhansien ihmisten irtisanomisista. Irtisanomisissa ei silti välttämättä ole järkeä, sanoo professori.

LUE MYÖS:

Yritykset, kuten Amazon, Google ja Meta voivat potkia tuhansittain ihmisiä vaikkapa yli-innokkaan rekrytointibuumin jäljiltä tai koettaa karsia kuluja. Silti suuri syy jättiläisten irtisanomisvimmalle on yksinkertaisesti muiden kopiointi, sanoo Stanfordin yliopiston liiketalouden ja organisaatiokäyttäytymisen professori Jeffrey Pfeffer.

Yritykset irtisanovat, koska muutkin tekevät niin. Irtisanomisissa voi kuitenkin olla hyvin vähän järkeä, Pfeffer toteaa Stanfordin uutislehden haastattelussa. Lisäksi irtisanomiset ovat yksinkertaisesti kuolettavia. Irtisanomiset esimerkiksi nostavat itsemurhariskin kaksinkertaiseksi tai vielä korkeammalle.

Ennen kaikkea irtisanomiset eivät paranna yritysten toimintaa sillä tavalla kuin usein annetaan ymmärtää. Pfefferin mukaan tutkimukset kertovat karua kieltään. Massiivisetkaan irtisanomiset harvoin näkyvät pienentyneinä kustannuksina. Eropaketteihin menee rahaa ja työttömyysvakuutusmaksut nousevat. Samalla jäljelle jääneiden työntekijöiden motivaatio ja tuottavuus usein laskevat.

Teknologiajättien viimeaikaiset ilmoitukset irtisanomisista ovat sikälikin huonosti perusteltuja, että monilla yrityksillä kyllä riittää rahaa. Ei Metakaan irtisano väkeä siksi, että sillä olisi rahat vähissä, Pfeffer kuvailee.

Pfeffer on tutkinut yritysten palkkaus- ja potkukäytäntöjä vuosikymmenten ajan. Hänen mukaansa ihmiset ovat voineet suoraan kertoa tietävänsä, ettei irtisanomisilla välttämättä saavuteta paljoakaan ja että jäljelle jäävien työntekijöiden hyvinvointi kärsii. Silti irtisanomisia tehdään, koska muutkin tekevät ja yritysten hallitukset siihen painostavat.

Yritysten taloutta harvoin saadaan irtisanomisilla korjattua, Pfeffer kertoo. Monissa tapauksissa pois potkittuja on sitten tarvittu takaisin töihin joko alihankkijoina tai välikäsien kautta hankittuna, jolloin kustannus vain nousee. Osakemarkkinoille puolestaan näyttäytyy signaalia, että yrityksellä menee huonosti. Irtisanomisilla ei myöskään korjata ongelmien juurisyitä, kuten tehotonta strategiaa, liian pientä liikevaihtoa tai markkinaosuuksien putoamista.

Irtisanomiset ovat loppujen lopuksi huono idea, Pfeffer lataa.

Jos irtisanomisia tehdään talousnäkymien aallokossa, voivat yritykset rekrytoida isolla rahalla, sitten potkia porukkaa pois ja talouden jälleen käännyttyä vuotta tai kahta myöhemmin joutua jälleen palkkaamaan isolla rahalla osaajista taistellessaan.

Pfefferin mukaan irtisanomisia vastaan kertovaa todistusaineistoa löytyy runsain mitoin, mutta ihmiset eivät kiinnitä siihen huomiota. Mikäli aineistoon kiinnitettäisiin huomiota, voisivat tieteen pohjalta päätöksiä tekevät yhtiöt saada etumatkaa kilpailussa.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *