Röyhkeä ryöstö keskellä New Yorkia – mieheltä vietiin 100 iPhonea

Röyhkeä ryöstö keskellä New Yorkia – mieheltä vietiin 100 iPhonea

Yksityisyrittäjänä toimiva mies oli poistumassa Applen liikkeestä New Yorkissa. Mies jälleenmyy Applen tuotteita, joten ei ollut epätavallista, että hän tekee Applen liikkeissä suuria kertaostoksia.

Android Authorityn mukaan mies oli lähtenyt ostoksille varhain aamulla. Tällä kertaa hän oli matkannut New Yorkin keskuspuiston kupeessa olevaan liikkeeseen ja ostanut sieltä 300 iPhonea.

Hän oli pakannut kännykät kolmeen suureen kassiin ja juuri poistunut liikkeestä, kun ryöstäjät iskivät.

Miehen eteen kurvasi auto, josta kimposi ulos kaksi ryöstöaikeissa olevaa henkilöä. Ryöstäjät vaativat miestä luovuttavaan iPhone-kuormansa heille, mutta mies ei suostunut vaan kamppaili vastaan. Vastarinnan seurauksena toinen ryöstäjistä löi miestä nenään ja vei yhden kolmesta kassista.

Tämän jälkeen ryöstäjät pakenivat nopeasti paikalta.

Ryöstön uhriksi joutunut mies ei onneksi loukkaantunut vakavasti, eikä siten joutunut kaiken kukkuraksi vielä maksamaan sairaalahoidostakin.

Menetettyjen puhelinten yhteisarvo on arviolta 95 000 dollaria.

Tapauksen tekee erikoiseksi se, että ryöstön tapahtumapaikka ei ole millään tavoin rauhaton, oikeastaan päinvastoin. Applen liike sijaitsee aivan New Yorkin kivijalkaliikkeiden ydinalueella, ja tienoo on siksi tarkoin valvottua. Kyseisen Applen liikkeen vieressä on muun muassa Tiffanyn jalokiviliike, Chanelin ja Guccin liikkeet sekä koko joukko New Yorkin prameimpia hotelleja. Ei siis ihme, että mies ei ollut osannut varautua siihen, että ryöstäjät iskisivät häikäilemättömästi niinkin julkisella paikalla.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *