Juttu on julkaistu alun perin Kauppalehti Optiossa 5/2017 ja Tekniikan Historiassa 3/2018. Kirjoittaja kuoli vuonna 2019.
Autojen entisöijä Risto Pöyhönen peruuttaa Chrysler C-24 Custom Imperial Limousinen pajansa pihalle Vihdissä kevättalvella 2017. Kahdeksansylinterinen moottori hyrisee kauniisti. Pakokaasu ei haise, se tuoksuu. Kiiltävänmustan värin ja kromin hehkun kontrasti on kaunis. Vesiputousta muistuttava keulamaski on valtava.
Suuri on autokin, seitsemänpaikkainen limusiini. Se on kolmen pikkuhenkilöauton kokoinen.
Kori matkustamoineen on limusiinivarustaja LeBaronin työtä. Ensimmäistä kertaa eläessäni nousen autoon sukkasillani. Niin hieno se on.
LUE MYÖS:
Juuri samanlaisella ajoi Suomen marsalkka Carl Gustaf Mannerheim sotavuosina. Tämä ei ole Marskin alkuperäinen auto, vaan täydellisesti entisöity samanlainen autoaarre. Tässä kunnossa niitä on jäljellä maailmassa kolme kappaletta.
Miten auto on päätynyt Vihtiin? Tarina on melkoinen.
Autohullut asialla
Turkulainen autoharrastaja, oikeastaan autohullu Mika Jaakkola huomasi Chryslerin myynti-ilmoituksen michiganilaisesta lehdestä vuonna 2014. Hän hoksasi heti, että kyse on aarteesta.
Jaakkola otti yhteyttä Mobilisti-lehden perustajaan Kai L. Bremeriin ja kertoi löydöstään. Bremer on viimeisen päälle museoautomies. Hänellä on lukuisia museoautoja.
Jaakkola kysyi, mitä tehdään. Kiirekin oli, sillä tarjouksen jättöaika oli menossa umpeen.
Bremer soitti Woikoski Oy:n patruunalle Clas Palmbergille, joka on myös pahasti rakastunut antiikkiautoihin – miehellä on jopa upea oma automuseo.
Chryslerin kori oli huonossa kunnossa. Moottori puolestaan kertoi siitä, että joku oli sitä jo joskus entisöinyt. Vaikka Michiganin Chrysler oli suolattujen teiden syömä, Palmberg päätti hankkia auton ja maksaa sen entisöinnin. Niin ainutlaatuisesta pelistä on kysymys.
LUE MYÖS:
Autonraato maksoi 5 000 dollaria. Sen toi Suomeen alaan erikoistunut suomalaisyritys. Välivaraston kautta auto päätyi Pöyhösen verstaalle kaksi vuotta sitten.
SA-1 johtoautona
Mika Jaakkola on selvittänyt myös alkuperäisen Marskin Chryslerin historian. Armeija osti sen Oy Laatuvaunu Ab:lta 20.5.1940. Omistajaksi merkittiin tuolloin Helsingin autokomppania. Uuden Chryslerin hinta oli 175 000 markkaa.
Chrysleristä tuli puolustusvoimien ylipäällikön Mannerheimin virka-auto. Se sai keulaansa ja peräänsä SA-1-kilvet. Se tarkoittaa Suomen armeijan ensimmäistä autoa.
Mannerheimin käytössä auto oli ilmeisesti vuodet 1940–1944 hänen ollessaan puolustusvoimien ylipäällikkönä. Presidentin virkaanastujaisiin Mannerheim saapui Packardillaan, eikä Chrysleriä julkisuudessa enää nähty.
Marskin jälkeenkin auto pysyi autokomppaniassa. Rekisterikilvet vaihdettiin SA-10:ksi vasta maaliskuussa 1951 Mannerheimin kuoltua, jolloin SA-1-rekisterinumero jäädytettiin.
Chrysler myytiin 19. 10. 1955 Kalkun varikon huutokaupassa helsinkiläiselle Aleksanteri Joutsijoelle. Chryslerille oli armeijan palveluksessa kertynyt kilometrejä 103 000.
Omistajanvaihdoksen myötä auto sai uudet rekisterikilvet. Siitä tuli BR-839. Joutsijoen jälkeen auto oli hänen pojallaan.
Auton myöhemmät vaiheet ovat tuntemattomat. Auton häviäminen oli keskeinen perustelu replikan rakentamiselle.
LUE MYÖS:
Samaan aikaan Mannerheimin auton kanssa Suomeen tuotiin kolme muuta vuoden 1939 Chrysler C-24 Custom Imperial Limousinea. Niiden omistajia olivat Lassila & Tikanoja, Pohjoismaiden yhdyspankki ja Oy Alko Ab.
Marskilla oli useita autoja
Mannerheimilla oli sodan aikana käytössään lukuisia autoja. Chryslerin ohella muistetaan Adolf Hitleriltä lahjaksi saatu panssaroitu Mercedes Benz 770 F-Cabriolet sekä V12 Packard.
Packard on entisöitynä Pohjanmaalla ja Mersu Yhdysvalloissa. Kaikkien rekisterinumero oli SA-1.
Huoltokirjan mukaan Chryslerillä oli vuoteen 1946 mennessä ajettu 56 000 kilometriä. Se on paljon tuohon aikaan. Se tarkoittaa myös sitä, että limo oli Marskin suosiossa.
Mannerheimin autoilusta puhutaan paljon. On kerrottu, että kovaa sai ajaa, mutta töyssyjä ja heilahteluja piti välttää. Mannerheim oli kokeillut itsekin autoilua 1920-luvulla. Ajokortin hän oli saanut vuonna 1929.
Tarinan mukaan Mannerheim ajoi pikkukolarinkin. Hän ei pitänyt ratin vääntelystä ja jätti tuon työn muille. Hän eli pitkään siinä ihmisluokassa, jolla on oma kuljettaja.
LUE MYÖS:
Mannerheimilla oli myös omia autoja. Yksi niistä oli Voisin vuosimallia 1925. Se meni sotaa pakoon Ruotsiin ja myöhemmin purettiin.
Mukava ja varma
Mannerheimin autoista parhaan kyydin saattoi tarjota juuri Chrysler. Se oli moottoreineen myös hyvin varma.
Suuria mukavuuksia siinä ei ollut. Tosin matkustamosta löytyi kaksi sähköistä sikarinsytytintä. Autossa oli myös puhelinyhteys matkustamon ja kuljettajan välillä.
Kuljettaja oli omassa tilassaan välilasin takana. Amerikkalaiseen malliin hänen tilansa olivat mukavat, toisin kuin eurooppalaisissa limusiineissa. Niissä kuljettajan piti olla melkein kääpiö.
Kai L. Bremer kertoo, että tuon ajan Suomen johtohenkilöillä oli aina tapana ajaa amerikkalaisilla autoilla. Eurooppalaiset eivät kelvanneet.
Vaikka tiet olivat Marskin aikaan huonot, kyytiä Chryslerissä pehmensivät isot renkaat. Auto oli tuon ajan mitassa meluton.
Töyssyjä matkalla ja tuon ajan maanteillä on kyllä riittänyt. Chryslerillä pääsi myös kovaa.
LUE MYÖS:
Ilmastointia ei ollut, joten kuumina kesäpäivinä matkanteko on ollut tukalaa. Hankalaa se on ollut myös sadekelillä, kun kosteat univormut ovat nostaneet ikkunoihin pysyvän huurun.
Modernia ja klassista
Chrysleriä voi luonnehtia monin sanoin. Olisiko tämä konemaailman hehkua edustava art deco -auto? Osa sen rakenteista on hyvin moderneja. Siinä on käytetty jopa 1930-luvun muoveja mittaristossa ja ratissa. Auton nopeutta voi mittarista seurata eriväristen valojen avulla. Toisaalta moottori on klassinen ja luotettava. Se on myös iso ja kaunis.
Toiset pitävät auton vaihteistoa hienona, ja toiset Akilleen kantapäänä. Modernissa Fluid Drive -vaihteistossa oli vaihteiden esivalintamahdollisuus ja lisänä sähköinen ylivaihde. Se oli Chryslerin esiasteen automaattivaihteisto, joka tuli ensimmäisenä tarjolle juuri vuoden 1939 Chrysler Imperialiin.
Jotain kertoo myös istuminen matkustamossa. Epäkohtia vähättelemättä meno on ollut tällaisessa autossa majesteetillista. Jotenkin seitsemän hengen matkustamo sykähdyttää. Tällaisia Chryslereitä tehtiin vain pari sataa kappaletta.
Muoviosat haasteena
Palataanpa Risto Pöyhösen verstaalle ja Vihtiin. Pöyhönen on se ammattimies Suomessa, jolle Chryslerin kaltaisia hankkeita toimitetaan.
Hän osaa tehdä lähes kaikki työvaiheet itse. Hän myös hiekkapuhaltaa ruosteiset korit itse. Hän osaa verhoilun ja taitaa jopa monimutkaiset mittarikorjaukset. Kromi- ja maalaustöissä hänellä on tutut alihankkijat.
LUE MYÖS:
Chryslerin aihio tuli Pöyhöselle vuonna 2015. Sen jälkeen töitä on tehty noin 2 000 tuntia. Pöyhönen kertoo, että työtuntien päälle tulevat unettomat yöt, jolloin ratkaistaan entisöinnin pulmia.
Tällä kertaa suurimmat vaikeudet olivat muovista tehdyssä mittaristossa ja ohjauspyörässä. Ne saatiin kuntoon kekseliäisyydellä. 1930-luvun muovi ei kestänyt aikaa ja aurinkoa. Sähköjohdoissa oli myös pulmia, mutta Yhdysvalloista löytyi kuusisylinterisen Chryslerin johtosarja. Siitä saatiin muutettua sopiva. Autojen tiivisteet ovat aina vaikeita. Nyt nekin ovat kunnossa.
Mittoja ei saa hävittää
Entisöintiurakka alkaa dokumentoinnista: valokuvia otetaan niin paljon kuin mahdollista. Muistiinpanoja tehdään ja mittoja otetaan muistiin. Kun koria puretaan, se täytyy tukea niin, etteivät sen mitat häviä.
”Peli on pelattu, jos kadotat purkuvaiheessa ruosteisen korin mitat”, Pöyhönen sanoo.
Pöyhösen tapana on jakaa projekti osiin: alusta, voimansiirto, moottori, kori, kromiosat, verhoilu.
”Puutelista pitää tehdä heti. Nykyaika ja internet on tehnyt sen, että maailmalta pystyy löytämään aivan ihmeellisiä osasia. Korityöt hiekkapuhalluksineen ovat uuvuttava työvaihe. Nytkin niihin meni kolme kuukautta.”
Chryslerissä päänsärkynä olivat vielä astinlaudat, jotka olivat ruostuneet olemattomiin. Pöyhönen teki ne itse niin, että nimitekstitkin niissä ovat kuin aidot.
”Kun päästään lopulta autoa kokoamaan, se tehdään samalla lailla kuin auto kootaan tehtaallakin. Osa kerrallaan saa oman paikkansa. Moottori tässä oli helppo. Se saattoi jopa olla vaihtomoottori.”
Verhoilussa oltava tarkkana
Pöyhöstä naurattaa vieläkin Marskin auton verhoilu. Kankaaksi valittiin juuri oikea Havanna Smooth. Sitä kului 23 juoksumetriä.
”Ei mikään pikkuhomma! Jos itse teet verhoilun, teet takuulla huolellisesti, sillä mitta- tai ompeluvirhe kostautuu vasta sitten, kun olet ompelemassa ihan viimeisiä saumoja.”
”Seuraavaksi odotan, että tiet sulavat ja kuivavat, niin pääsen tekemään koeajot. Jäälle ja märälle en tätä autoa vie. Juuri nyt minua kiinnostaa eniten, kuinka vaihdelaatikko ja se kuuluisia ylivaihde toimivat. Tähän mennessä tätä on liikuteltu vain kävelyvauhtia.”
Pöyhönen odottaa myös Chryslerin pölykapseleita. Sellaisetkin ovat jo löytyneet. Ne ovat autossa viimeinen näkyvä puute.
Pöyhönen on tehnyt aiemmin useita harrasteautoja muiden muassa kuuluisalle edesmenneelle keräilijälle ja laulajalle Esko Rahkoselle ja Kai L. Bremerille. Takana on Fordeja, Opeleita, Armstrongeja.
LUE MYÖS:
Hän sanoo, että töitä olisi, kun vain olisi rohkeutta tarttua isoihin haasteisiin. Alan vanha totuus on, että entisöintiprojektien ääreen uuvutaan useasti.
”Olen tosin sanonut vaimolle, että pitäisiköhän minun hankkia harrasteauto.”
Palmbergin museon jalokiveksi
Vihdistä Chrysler siirtyi Voikoskelle Palmbergin museoon kevään aikana.
Auton omistaja, Woikoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja patruuna Clas Palmberg kertoo, että Marskin Chrysleristä tulee hänen museonsa jalokivi.
”Idea auton hankinnasta tuli Kai L. Bremeriltä. Auton hankinnan aikaan oli vielä mielessä Mannerheim-elokuva ja auton lainaaminen siihen. Toinen työlään autokaupan peruste oli tietysti Suomen satavuotisjuhla. No, elokuvia tulee ja menee. Auton hankinta ja kallis entisöinti ei harmita minua yhtään.”
Palmberg ei osaa selittää, mistä autohulluus syntyi. Se on ollut suvussa monta sukupolvea. Miehen hämmästyttävässä museossa on tällä hetkellä 50–60 erilaista autoa.
”Jonkinlainen punainen lanka pitää museossa olla. Minulla se on se, että museon autoilla on rakennettu ja puolustettu Suomea. Museoon on koottu tarinoita erilaisista autoista ja niiden tarkoituksesta. Siellä on myös Jawa-moottoripyörä. Sellaisella liikkuivat kirvesmiehet ympäri vuoden 1950-luvulla rakentaen Suomea.”
Tuollaisella filosofialla Marskin auton replika sopii hyvin Voikoskelle. Se on omalla tavallaan satavuotiaan Suomen juhla-auto. Entisöintityön laatu on tuon tittelin veroinen.