Tiedot Traficomin tietovuodosta tarkentuvat: paljastui yksityishenkilön huomattua outoa toimintaa

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Verohallinnon tietojen väärinkäyttämiseen johtanut tietomurto paljastui yksityishenkilön tekemästä havainnosta, kertoo poliisi.

Ihminen sai luottotietorekisteristä ilmoituksen, että hänen henkilötunnuksellaan oli tehty rahoituskyselypäätös. Hän epäili, että hänen henkilötunnuksensa on päätynyt vääriin käsiin.

Törkeä tietomurto

Traficom kertoi torstaina 16. toukokuuta sen ajoneuvorekisterin asiakasorganisaation palveluun kohdistuneesta väärinkäytöstä.

Poliisi kertoi perjantaina, että varsinainen tietomurto kohdistui poliisin mukaan helsinkiläisen yrityksen ohjelmistoon, jota on käyttänyt kaksi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ajoneuvorekisterin asiakasorganisaatiota.

Kahta asiakasorganisaatiota hyödyntämällä murtautuja pystyi hakemaan väärin perustein suuria määriä tietoja Traficomin ajoneuvorekisteristä ja Verohallinnon positiivisesta luottorekisteristä.

Poliisin mukaan murtautuja on saanut perusteettomien kyselyiden kautta haltuunsa noin 65 000 ajoneuvon omistajan ja haltijan tiedot. Saadut tiedot koskevat ajoneuvoja, joiden rekisteritunnus alkaa A-kirjaimella rekisteritunnusvälillä AAA-XXX – ALJ-XXX.

Lisäksi samojen organisaatioiden kautta on kyselty väärin perustein luottotietorekisteriotteita 1 800 henkilöstä.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä tietomurtona. Rikosylikomisario Lauri Huittinen Helsingin poliisista kuvailee tapausta laajaksi ja monimutkaiseksi kokonaisuudeksi.

Poliisi on saanut yksityishenkilöiltä useita rikosilmoituksia, jotka liittyvät kokonaisuuteen.

Näin tarkastat tietosi

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ohjeiden avulla voit tarkistaa, koskeeko asia sinua.

Yksityishenkilöt voivat tarkastella omia rekisteritietojaan sekä heistä kyseltyjä luottotietorekisteriotteita positiivisen luottotietorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa.

Seikkaperäiset ja ajantasaiset ohjeet omien henkilötietojen suojaamiseen ovat löydettävissä Suomi.fi-sivustolta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *