Toimitusjohtaja varoittaa salauksen tulevaisuudesta – ”Meidän on puolustettava yksityisyyttä”

Toimitusjohtaja varoittaa salauksen tulevaisuudesta – ”Meidän on puolustettava yksityisyyttä”

Yksityisyyttä korostavia sähköposti-, kalenteri- ja vpn-palveluita tarjoavan Protonin toimitusjohtaja Andy Yen on huolissaan salauksen tulevaisuudessa Euroopassa. Syynä ovat Euroopan unionin ja Ison-Britannian tekemät lakiehdotukset verkkoympäristöjen turvallisuuden parantamiseksi, Yen sanoo Wiredin haastattelussa.

EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson on luonnostellut lainsäädäntöä, joka pakottaisi salatut verkkopalvelut skannaamaan alustojaan automaattisesti lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän materiaalin varalta.

Yen muistuttaa, että hyväksikäyttömateriaalin leviämiseen liittyvät ongelmat ovat todellisia. Hän kuitenkin katsoo, että sitä torjuvaa lainsäädäntöä ollaan säätämässä liian laveaksi, jolloin se pyrkii ratkaisemaan liian monia asioita yhdellä kertaa.

Hänen mukaansa teknologiayhtiöt pyrkivät jo valmiiksi torjumaan hyväksikäyttömateriaalin leviämistä, sillä se on valtava ongelma jo liiketoiminnan ja julkisuuskuvan kannalta.

LUE MYÖS:

”Lainsäädäntö ei välttämättä ole tarpeellista, sillä kannustimet ongelman selvittämiseksi ovat jo olemassa”, Yen kuvailee.

Toimitusjohtaja kyseenalaistaa myös näkökulman, jossa salauksen purkaminen on ainoa ratkaisu hyväksikäyttömateriaalin leviämisen ehkäisemiseksi. Hänen mukaansa torjuntaa voidaan tehdä esimerkiksi käyttäytymismalleja seuraamalla ja muilla teknologian mahdollistamilla tavoilla.

”Ajattelen itse niin, että yksityisyyttä ja salausta voi tietenkin käyttää väärin. Siltä ei voi välttyä. Mutta yksityisyyden ja salauksen kieltävä maailma on jo olemassa”, Yen sanoo.

Hän antaa esimerkkeinä Venäjän, Kiinan, Pohjois-Korean ja Iranin, joissa itsevaltaiset hallitukset valvovat kansalaistensa internetin käyttöä. Yen korostaa tasapainon löytämistä, sillä hyväksikäyttömateriaalin sataprosenttinen torjuminen tarkoittaisi suuria myönnytyksiä yksityisyyden kannalta.

”Meidän on demokraattisessa yhteiskunnassa hyväksyttävä ja puolustettava yksityisyyttä, vaikka sillä on myös negatiivisia ulkoisvaikutuksia. Vaihtoehto, eli yksityisyyden puuttuminen, on paljon pahempi”, Yen linjaa.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *