Urkintasovellus voi vuotaa myös käyttäjänsä tietoja – kansalaisjärjestön edustaja kertoo,

Toisen läheisen ihmisen toimintaa seuraavat stalkerware-sovellukset ovat moraalisesti arveluttava ja joskus myös laiton ilmiö. Niillä voi seurata esimerkiksi avioparin tai kumppanin viestittelyä laitteellaan tai tämän selaamaa sisältöä internetissä.

Stalkerware-sovellusten käyttö voi kuitenkin myös muodostaa uhan sekä käyttäjän että kohteen yksityisyydelle ja luottamuksellisille tiedoille. Sovellusten kehittäjien oma tietoturva ei usein ole riittävällä tasolla, minkä lisäksi sovelluksilla seurataan usein erityisen arkaluontoisia asioita.

Techcrunch-sivuston mukaan peräti 20 eri stalkerware-sovelluksen kehittäjää on joutunut joko tietomurron tai -vuodon uhriksi vuoden 2017 jälkeen. Neljä niistä on vuotanut tietoa useammin kuin kerran, ja The Truth Spy -sovellusverkolle niin on käynyt peräti kolmasti.

Stalkerwareen liittyviin toistuviin tietoturvaongelmiin on useampi syy.

Electronic Frontier Foundation (EFF) -säätiön edustaja Eva Galperin arvelee Techcrunchin haastattelussa, etteivät sovellusten kehittäjät ensinnäkään juuri välitä tuotteidensa laadusta. Galperin luonnehtiikin stalkerware-kehittäjiä ”pehmeäksi kohteeksi”.

Stalkerware-sovellusten julkisuuskuva on pääsääntöisesti hyvin huono, sillä niiden käyttö on todistetusti johtanut myös väkivaltaan. Tämän takia niihin iskevät myös sellaiset hakkerit, jotka pyrkivät saamaan kehittäjän lopettamaan toimintansa.

Joskus iskut todella tuottavat tulosta, ja sovelluksen kehittäjä katoaa markkinoilta.

Näin kävi esimerkiksi Pctattletale-sovellukselle, jota kehittänyt samanniminen yhtiö lopetti toimintansa valtavan tietomurron vuoksi. Iskun yhteydessä myös yhtiön verkkosivut sotkettiin nolaamistarkoituksessa.

Techcrunch uutisoi myös positiivisesta tiedosta, jonka mukaan stalkerwaren käyttö on laskussa, ainakin jos tietoturvayhtiö Malwarebytesin selvitys pitää paikkansa.

EFF:n Eva Galperin puolestaan kertoo Techcrunchille, että stalkerware-sovelluksilla on myös aiempaa enemmän kielteisiä arvioita, joiden mukaan ne eivät toimi luvatulla tavalla.

Stalkerwaren käytön vähentyminen voi kuitenkin johtua myös siitä, että niiden käyttäjät ovat vaihtaneet työkalunsa pieniin paikantimiin tai muihin vaihtoehtoisiin välineisiin.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *