Varoitus asiantuntijalta: ikävä lisälasku voi yllättää pian monet asunnonomistajat

Varoitus asiantuntijalta: ikävä lisälasku voi yllättää pian monet asunnonomistajat

Vuokra-asuntoja välittävä Vuokraturva Oy muistuttaa, että asuntolainan korkovähennys poistuu kokonaan ensi vuonna.

”Viime vuosikymmenen alussa tehtiin poliittinen päätös ajaa asuntolainojen verovähennyskelpoisuus portaittain alas. Päätös on jäänyt vähälle huomiolle, ja asuntolainojen verovähennysoikeus on sulanut vuosi vuodelta vaivihkaa ja jopa lähes huomaamattomasti, koska muutoksen merkitys on pitkän nollakoroista nauttimisen aikana ollut lähes olematon”, kertoo Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola tiedotteessa.

Asuntolainan korosta verovähennyskelpoista

2011 100 %
2012 85 %
2013 80 %
2014 75 %
2015 65 %
2016 55 %
2017 45 %
2018 35 %
2019 25 %
2020 15 %
2021 10 %
2022 5 %
2023 0 %

Korot ovat olleet nousussa viime aikoina. 12 kuukauden euribor oli viime perjantaina 2,8 prosenttia. Metsola huomauttaa, että vähennysoikeuden haihtumisen vuoksi nykytilanne poikkeaa aiemmasta.

”Jos viime perjantaita ei verratakaan vuoden vaan 11 vuoden takaiseen korkotasoon, nähdään että 18.11.2011 samainen 12 kuukauden euribor oli 2,0 prosenttia. Silloin se oli kuitenkin viimeistä vuotta kokonaan eli 100-prosenttisesti verovähennyskelpoinen, ja samoin oli pankin viitekoron päälle perimä marginaali.”

Metsolan mukaan muutoksen vaikutusta tavalliselle asuntovelalliselle voisi kuvata siten, että korkoon pitää laittaa puolet vielä päälle, jotta sen vaikutus olisi vertailukelpoinen takavuosien korkoihin.

”Näin ollen kahden prosentin koron maksaminen kuormittaa verovähennysoikeuden poistumisen seurauksena kotitaloutta nyt suunnilleen yhtä paljon kuin kolmen prosentin koron maksaminen kuormitti ennen vähennysoikeuden sulamista.”

Metsolan mukaan neljän prosentin koron maksaminen kuormittaisi nyt saman verran kuin kuuden prosentin koron maksaminen kuormitti ennen verovähennysoikeuden haihtumista.

”Kuuden prosentin korko ilman verovähennystä taas vastaisi kuormittavuudeltaan karkeasti peräti yhdeksän prosentin kokonaan verovähennyskelpoista korkoa. Kun asunnon ostajat miettivät, miten korkealle korot voivat nousta, tällaiset kertoimet eivät ajatuksena mukavilta tunnu.”

Sijoitusasunnon hankkimista varten otetun lainan korot voi kuitenkin vähentää kokonaan verotuksessa.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna 865 700 asuntovelallista asuntokuntaa.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *