Verottaja muistuttaa jopa 3 500 euron edusta, määräaikaa toukokuulle

Verottaja muistuttaa jopa 3 500 euron edusta, määräaikaa toukokuulle

Verottaja muistuttaa, että kotitalousvähennystä voi saada nyt aiempaa enemmän, koska kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousi vuoden 2022 alussa väliaikaisesti.

”Kyse on merkittävästä muutoksesta. Esimerkiksi pariskunta, joka on teettänyt paljon kotitalousvähennykseen oikeuttavaa työtä ja saa täydet kotitalousvähennykset, maksaa vuodessa 2 500 euroa vähemmän veroja kuin aiemmin”, kertoo ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnon verkkosivuilla.

Kotitalousvähennys on yksi suosituimmista verovähennyksistä, ja sitä haki vuodelta 2021 noin 491 000 henkilöä.

”Viime vuonna teetetyistä töistä voi hakea vähennystä täydentämällä omaa esitäytettyä veroilmoitustaan nyt”, kerrotaan Verohallinnon sivustolla.

Kotitalousvähennystä voi saada 3 500 euroa, jos on teettänyt kotitalous-, hoiva- tai hoitotyötä tai luopunut öljylämmityksestä. Näiden töiden osalta verovähennystä voi saada 60 prosenttia työn osuudesta, kun ostaa työn yritykseltä.

Muiden remonttien kuin öljylämmityksestä luopumisen kohdalla kotitalousvähennys säilyy entisellään, eli 2 250 eurossa henkilöltä. Jos työn ostaa yritykseltä, kotitalousvähennystä voi saada 40 prosenttia remonttityöstä. Kotitalousvähennyksessä on 100 euron omavastuu.

Kotitalousvähennystä voi saada tavallisista kotitalous-, hoiva- tai hoitopalveluista tai kunnossapito- ja perusparannustöistä, joita ostetaan kotiin tai vapaa-ajan asunnolle. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi siivous, lastenhoito tai remontti. Vähennystä voi saada myös, jos työtä ostaa omalle vanhemmalleen.

”Toisin kuin moni muu verovähennys, kotitalousvähennys pienentää maksettavien verojen määrää, ei verotettavien tulojen määrää. Siksi esimerkiksi paljon hoitotyötä ostanut voi säästää veroissa jopa 3 500 euroa kotitalousvähennyksen ansiosta”, Manninen kertoo.

Verohallinnon mukaan helpoin tapa kotitalousvähennyksen hakemiseen on ilmoittaa tiedot teettämästään työstä esitäytetyllä veroilmoituksella Omavero-verkkopalvelussa.

Palkansaajilla ja eläkeläisillä veroilmoitusten täydentämisen määräpäivät ovat 9. toukokuuta, 16. toukokuuta ja 23. toukokuuta. Oma määräpäivä näkyy esitäytetystä veroilmoituksesta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *