Vuonna 2002 ydinsota oli hiuskarvan varassa, kun meteori rysähti 25

22 vuotta sitten, 6. kesäkuuta 2002, ydinsota oli lähempänä kuin arvaammekaan. Tuona päivänä itäisen Välimeren ylle itäisen Libyan rannikon edustalla iski avaruudesta noin 5–10 metrin kokoinen meteori, joka räjähti ennen maahan osumistaan ilmakehässä noin 25 tnt-kilotonnin pamauksena.

Räjähdyksen koko vastasi suurin piirtein ensimmäisen sukupolven ydinpommeja. Esimerkiksi Yhdysvaltain Nagasakiin elokuussa 1945 pudottama pommi vapautti räjähdysenergiaa noin 21 kt.

Isku avaruudesta osui Lähi-Idän eli poliittisesti tulenaran seudun reunamille, mutta pahemminkin olisi voinut käydä. 22 vuotta sitten vielä kertaluokkaa akuutimpi kansainvälispoliittinen kiista löytyi Intian ja Pakistanin väliltä.

Näiden maiden vuosikymmenten mittainen kylmä sota oli äitynyt loppuvuodesta 2001 kuumaksi, kun pakistanilaiset – tai ainakin Intian pakistanilaisiksi syyttämät – terroristit hyökkäsivät Intian parlamenttiin. Tämän iskun jälkeen maiden sotajoukot alkoivat kahakoida Kashmirin alueella, joskaan eivät täydessä mitassa hyökätä.

LUE MYÖS:

Entä, jos meteori olisi iskenyt muuten samalla liikeradalla Maan suhteen, mutta 3–4 tuntia aikaisemmin? Osuman leveyspiiri 31 kulkee Pakistanin ja Intian halki, joten 25 kilotonnin räjähdys olisi nähty Pakistanin tai Intian yllä. Miten nämä sotaa käyneet ydinasevaltiot olisivat tulkinneet tilanteen?

Kolme kuukautta tapahtumien jälkeen syyskuussa 2002 tilanteen äärimmäisistä riskeistä varoitti yhdysvaltalainen prikaatikenraali ja avaruussodan asiantuntija Simon ”Pete” Worden. Hän toimi tuolloin Yhdysvaltain avaruuspuolustuksen yhteisoperaatiohallinnon (US Space Command) varaoperaatiojohtajana (*).

Jos meteori olisi iskenyt Intian tai Pakistanin ylle, se olisi voinut liipaista ydinsodan, Worden sanoi BBC:n ja CNN:n mukaan. Hän huomautti, että kummallakaan näistä maista ei ole – tai ainakaan tuohon aikaan ollut – riittävän hienostunutta tekniikkaa erottamaan reaaliajassa ydiniskua ja asteroidi-iskua toisistaan.

Wordenin mielestä ihmisten pitäisi kiinnittää huomionsa dinosaurukset tappaneen jättiasteroidin sijasta juuri kesäkuun 2002 kaltaisiin pienempikokoisiin asteroideihin. Pieniä kappaleita on valtavasti enemmän, minkä vuoksi ne aiheuttavat akuutimman uhan. Ydinsodan riskin kaltaisten tekijöiden lisäksi asteroidit saattavat tappaa suuren määrän ihmisiä, jos ne osuvat tiheästi asutulle seudulle.

Tulenarka raja. Pakistanin (vasemmalla) ja Intian raja erottuu hyvin avaruudesta yöllä, koska rajaviiva on valaistu. Tämä kuva otettiin syyskuussa 2015 Kansainväliseltä avaruusasemalta ISS:ltä. Nasa / ISS-retkikunta 45

Space Ref -lehdessä heinäkuussa 2002 julkaistussa alkuperäisessä puheenvuorossa Worden muotoili asian vielä pykälän verran kärjekkäämmin: ”Muutama viikko sitten maailma lähes näki ydinsodan.”

”Kuvittelepa, että kirkas välähdys ja paineaalto olisi sattunut Delhin tai Islamabadin yllä. … Siitä seuraava paniikki ydinpommein aseistetuissa ja liipasinherkissä sotavoimissa olisi voinut olla se kipinä, joka olisi sytyttänyt ydinsodan kauhut”, prikaatikenraali kirjoitti.

Kaikeksi onneksi Wordenin esittämä spekulaatio ei toteutunut, vaan meteori räjähti Välimeren yllä.

LUE MYÖS:

Pakistan uhitteli ydinpommeilla vain 2 päivää ennen asteroidia

Joka tapauksessa tilanne Intian ja Pakistanin välillä oli äärimmäisen kireä, suorastaan katastrofaalinen. Sekä Intian että Pakistanin ministerit olivat puhuneet ydinaseiden käytöstä vain joitakin päiviä ennen kuin asteroidi räjähti Välimeren yllä.

Intian linja, ainakin virallisesti, oli vastuullisempi. 28. toukokuuta 2002 Intian silloinen ulkoministeri Jaswant Singh lausui, että Intia ei aio käyttää ydinaseita ensimmäisenä. Pakistanin silloinen presidentti Pervez Musharraf sitä vastoin sanoi 4. kesäkuuta, että Pakistan pitää kiinni oikeudestaan ydinaseiden ensi-iskuun.

Vain kaksi päivää myöhemmin avaruudesta jysähti ihmiskunnalle kosminen varoituslaukaus.

Musharrafin puheet todennäköisesti eivät olleet pelkkää bluffia. Joulukuussa 2002 julkaistun Washington Postin uutisen mukaan hän oli myöntänyt, että hän aidosti harkitsi ydinpommin käyttöä, jos Intian joukot olisivat ylittäneet maiden välisen rajan.

Vielä vuonna 2017 Musharraf, joka sittemmin on kuollut vuonna 2023, vahvisti tämän asian. Musharraf kuitenkin päätti olla käyttämättä ydinaseita, koska pelkäsi sen johtavan koston kierteeseen.

Intian ja Pakistanin kahakointi päättyi vain neljä päivää asteroidiräjähdyksen jälkeen. Onko asioilla kytköstä toisiinsa, jää arvailtavaksi.

Intia ja Pakistan tekivät keväällä 1998 kumpikin sarjan ydinkokeita. Molemmilla mailla on arvioitu olevan nykyisin 150–200 ydinkärkeä.

(*) Yhdysvaltain avaruuspuolustuksen yhteisoperaatiohallinto eli US Space Command lakkautettiin lokakuussa 2002 eli vain kuukausi myöhemmin kuin isot mediat raportoivat Wordenin lausunnosta. Toiminnot siirtyivät sen jälkeen USA:n asevoimien yhteisten operaatioiden vastuulta ilmavoimien alaisuuteen. Toimihaara perustettiin uudelleen vuonna 2019.

Worden itse eläköityi asevoimista vuonna 2004 ja siirtyi sen jälkeen tähtitieteen professoriksi. Varsinaisena eläkevirkanaan hän johti Nasan Ames-tutkimuskeskusta lähes kymmenen vuoden ajan.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *