Kristiinankadun kesäkatu saapuu jälleen ja etsii nyt rakkaudentunnustuksia

Kristiinankadun kesäkatu saapuu jälleen ja etsii nyt rakkaudentunnustuksia

Kesäkuusta elokuuhun Turussa kesäkatuna toimii jälleen Linnankadun ja Eerikinkadun välinen osuus Kristiinankatua. Kaupungin tiedotteen mukaan autoliikenteeltä rauhoitetun kesäkadun halutaan olevan viihtyisä ja oleiluun kutsuva keidas keskellä vilkasta kaupunkia.

– Kesäkadulle tuodaan penkkejä ja istutuksia, ja kadulle avattavat ravintoloiden terassit kutsuvat myös viihtymään ja virkistymään. Lisäksi katutilaa voi käyttää pienimuotoisiin tapahtumiin, Turun kaupungin maisema-arkkitehti Marie Nyman sanoo.

Autojen läpiajoliikennettä rajoitetaan katuosuudella kesä–elokuun ajan. Tontille ajo ja huoltoajo ovat sallittuja Linnankadun suunnasta. Kristiinankadun päädyn pysäköintihalleihin eli P-Hansakortteliin ja P-Centrumiin pääsee ajamaan Eerikinkadun kautta.

Kesäkadulle haettiin alkuvuodesta taideteosta ja kahdentoista teosehdotuksen joukosta voittajaksi valikoitui Suvi Saastamoisen ja Sini Parikan SISU-kollektiivin ympäristötaideteos Rakkauskirjeitä merelle. Teoksen pääasiallinen rakennusmateriaali on taipuisaa kaapelinsuojaputkea, joka on kerätty yhteistyössä Lassila & Tikanojan kanssa rakennustyömaiden kierrätykseen toimittamista jätteistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

ANTTI ANNANPALO

Sini Parikka (vas.) ja Suvi Saastamoinen toteuttivat viime vuonna Espoossa teospilotin Rakkauskirjeitä luonnolle, jossa luonto sai toistasataa erilaista, voimakasta ja koskettavaa kirjettä.

Sini Parikka (vas.) ja Suvi Saastamoinen toteuttivat viime vuonna Espoossa teospilotin Rakkauskirjeitä luonnolle, jossa luonto sai toistasataa erilaista, voimakasta ja koskettavaa kirjettä.

Kahden taidetaustaisen maisema-arkkitehdin teos on ääni-installaatio, joka muodostuu nauhoitteeksi luetuista kirjeistä sekä kierrätysmateriaaleista valmistetusta, liki neljään metriin kurottautuvasta merivuokosta. Kaikissa maailman merissä elävä merivuokko yhdistää paikallisen luonnon osaksi globaalia ilmastokriisiä, sillä merivuokon suurimmat uhat ovat ilmastonmuutos ja ihmistoiminta. Teokseen kaivataankin nyt turkulaisilta tarinoita ja rakkaudentunnustuksia ja kerättävistä merellisistä rakkauskirjeistä valikoidaan kokoelma kesäkadun teokseen. Kaupunkilaisten kirjeitä kerätään verkkolomakkeella 5. toukokuuta asti.

Lue myös: Kesäkatu avautui Kristiinankadulla, mutta sitä tuskin huomasivat muut kuin autoilijat

Kesäkatu halutaan vakiinnuttaa osaksi Turun kesiä – ensi vuoden jälkeen toiminnalle pitäisi etsiä ehkä uusi paikka

Turun kesäkatu typistyy yhden korttelin pituiseksi – vuoden 2023 kokeilu alkaa jo kesäkuun alussa

Yrittäjät tyytyväisiä jo puoliksi sulkeutuneeseen kesäkatuun – ideoita olisi ollut enemmänkin, mutta pienyrittäjiltä olisi vaadittu vielä suurempaa panostusta

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *