Lännen pitää vauhdittaa Ukrainan tukemista – maa tarvitsee erityisesti tykistöammuksia ja ilmatorjuntakalustoa

Lännen pitää vauhdittaa Ukrainan tukemista – maa tarvitsee erityisesti tykistöammuksia ja ilmatorjuntakalustoa

Israel onnistui viikonloppuna tuhoamaan lähes kaikki Iranin maahan laukaisemat yli kolmesataa lennokkia, ohjusta ja rakettia. Maalla on useita kehittyneitä ilmatorjuntajärjestelmiä, muun muassa korkeatorjuntaan tarkoitettu Daavidin linko, jonka myös Suomi on hankkimassa Israelista. Kohteiden alas ampumiseen osallistui myös kumppanimaita, kuten Yhdysvallat, Britannia ja Ranska.

Puolustussotaa käyvässä Ukrainassa Israelin tukeminen on pantu merkille. Presidentti Volodymyr Zelenskyi on vedonnut maan liittolaisiin, että ne osoittaisivat Ukrainalle vastaavaa yhtenäisyyttä.

Ukrainalla on jatkuva pula aseista, kuten tykistöammuksista ja ilmatorjuntaohjuksista. Myös sotilaat alkavat käydä vähiin, sillä Venäjän aloittamaa sotaa on käyty yli kaksi vuotta ja rintamalla olevat sotilaat ovat uuvuksissa. Venäjällä on merkittävä materiaalinen etu.

Ukrainan tilanne itärintamalla on maan puolustusministerin Rustem Umerovin mukaan vaikea. Venäjä yrittää vallata strategisesti tärkeän Tshasiv Jarin kaupungin, mikä auttaisi venäläisiä etenemään entistä syvemmälle Ukrainaan. Venäjä pyrkii murtautumaan linjojen läpi myös Bahmutin kaupungin länsipuolella.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Venäjä on viime kuukausina tehnyt mittavia ilmaiskuja Ukrainan kriittiseen infrastruktuuriin, erityisesti energialaitoksiin. Iskut ovat kohdistuneet muun muassa Kiovaan, Odessaan, Lviviin ja erityisesti Harkovaan, josta Venäjä pyrkii karkottamaan asukkaat.

Lupauksista tulee konkreettista toimintaa liian hitaasti.

Ukraina ei pysty ampumaan alas kaikkia ohjuksia ja lennokkeja, sillä maalla on kova pula ilmatorjuntakalustosta.

Vaikka länsimaat ovat tukeneet Ukrainaa suurilla summilla, apu ei tällä hetkellä ole riittävää. Lupauksista tulee konkreettista toimintaa liian hitaasti.

Yhdysvalloissa senaatti on hyväksynyt 60 miljardin sotilasapupaketin Ukrainalle, mutta se on ollut kuukausien ajan jumissa edustajainhuoneessa. Ukrainan tuesta on tullut Yhdysvalloissa sisäpolitiikan pelinappula. Puhemies Mike Johnson on kertonut, että edustajainhuoneen on tarkoitus äänestää Israelin ja Ukrainan tuesta tällä viikolla.

Suomi on toimittanut Ukrainalle 23 puolustustukipakettia, joiden yhteisarvo on noin kaksi miljardia euroa. Euroopan unioni on Ukrainan merkittävä tukija, mutta apua tarvitaan lisää nopeasti. EU ei ole esimerkiksi pystynyt toimittamaan lupaamiaan tykistöammuksia. Ukrainan tilanne on esillä jäsenmaiden päämiesten Eurooppa-neuvoston kokouksessa, joka alkoi keskiviikkona.

Aseavun vauhdittamiselle on kiire. Jos Venäjä onnistuu murtamaan ukrainalaisten rintamat, on edessä aivan uusi tilanne, mikä voi koitua Ukrainan kohtaloksi. Ukrainan kukistuminen ei ainakaan vähentäisi jännitteitä Euroopassa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *