Lukijoilta | Illuusio neutraaliudesta ei auta ketään sosiaali

Lukijoilta | Illuusio neutraaliudesta ei auta ketään sosiaali

Asunnottomuus on huolestuttavalla tolalla koko Suomessa. Hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan ja asumistukeen ovat temmanneet asunnottomien määrän nousuun 12 vuoden menestyksekkään laskun jälkeen. Valtion ARA-asuntojen rahoituksen lakkauttaminen tulee todennäköisesti jatkamaan tätä kehnoa kehitystä.

Turussa on toiseksi eniten asunnottomia Helsingin jälkeen ja eniten asunnottomia suhteessa asukaslukuun.

Asunnottomuus iskee kaikista todennäköisimmin yhteiskunnassa jo ennestään heikossa asemassa oleviin. Tarkkoja tilastoja on vaikea saada, mutta useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan 25–40 prosenttia asunnottomista nuorista on sateenkaarinuoria. Kun ottaa huomioon, että sateenkaariväestö on 5–15 prosenttia koko Suomen väestöstä, nämä luvut ovat hätkähdyttävän suuria. Homo- ja transfobia ajaa nämä nuoret ahtaalle ja he joutuvat jättämään kotinsa vihamielisen ilmapiirin vuoksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Tukipalveluissakaan heidän tarpeitaan ei aina tunnisteta. Sateenkaari-ikkuna ry:n mukaan piiloasunnottomuus, jossa nuoret ovat kirjoilla perheensä luona, mutta todellisuudessa asuvat ystäviensä luona, on vaikea tunnistaa palveluiden piirissä. Epävakaissa olosuhteissa riski syrjäytymiselle kasvaa.

Vähemmistöstressi eli krooninen stressi, joka syntyy ympäröivän yhteiskunnan kielteisten asenteiden ja toistuvien syrjintäkokemusten paineista, heikentää jo entisestään sateenkaari-ihmisten kykyä osallistua yhteiskuntaan. Tämä ajaa sateenkaari-ihmiset pois palveluiden piiristä. Vaikka palveluiden työntekijät olisivatkin osaavia, aikaisemmat syrjintäkokemukset tekevät näiden palveluiden piiriin hakeutumisesta vaikeaa.

Syynä tähän on myös kaupungin näännäisesti neutraali viestintä. Ajatellaan, että yleismaailmallinen viestintä, jossa ei esimerkiksi korosteta sateenkaarevuutta tai vaikkapa antirasismia, on kaikista yhdenvertaisin kaikille kaupunkilaisille. Ylioptimistisesti oletetaan, että maailma olisi jo jotenkin neutraali ja tasa-arvoinen.

Yhdenvertaisuus ei kuitenkaan tarkoita, että kaikille tarjotaan samoja ratkaisuja. Ihmiset tulevat eri lähtökohdista ja heidän kokemansa haasteet pitää ottaa esille.

Avoimesti sateenkaari-ihmiset huomioonottava viestintä julkisissa tiloissa ja kaupungin verkkosivuilla madaltaisi kynnystä avun lähestymiseen. Sateenkaariliputustakin kannatan juuri tästä syystä.

Näitä tavoitteita edesauttaisi Turun asumispolitiikan muuttaminen kunnallisella tasolla. Asumis- ja sosiaalipolitiikkaa pitäisi kohdella toistensa jatkeena, ei erillisinä osa-alueina.

Jos asunnottomuus johtuu sosiaalisista ongelmista, kuten esimerkiksi homofobiasta ja muusta vähemmistöstressistä, ja johtaa sosiaalisiin ongelmiin kuten syrjäytymiseen, pitää näiden ongelmien ratkaisuun kohdentaa erikseen resursseja.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Turussa, kuten muissakin isoissa kaupungeissa, pitäisi olla asumiseen erikoistunut toimielin. Turulla on tässä aidosti kirittävää Tampereen ja Helsingin kanssa.

Kaikki nämä teot edesauttaisivat tavoitetta sateenkaari-ihmisistä tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä, joilla on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä.

Sara Valta

Turun seudun Setan neuvoston jäsen

(vas.)

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *