Metsähallitus kaavailee liikkumisen rajoittamista Saaristomerellä luonnonsuojelun turvaamiseksi

Metsähallitus kaavailee liikkumisen rajoittamista Saaristomerellä luonnonsuojelun turvaamiseksi

Metsähallituksen luontopalvelut esittää Saaristomerelle useita toimia, jotta alueen suojeltu meriluonto voisi entistä paremmin.

Tavoitteena on, että ainakin 92 prosenttia Saaristomerestä säilyy luonnontilaisena ja rauhallisena.

Lisääntynyt veneliikenne, matkailu ja suojelualueiden ulkopuolinen vapaa-ajan asutus vaikuttavat merkittävästi etenkin alueen lintulajistoon, merenpohjiin ja maaluontotyyppeihin, tiedotteessa kerrotaan.

– Kun vanhaa suunnitelmaa tehtiin 90-luvun lopussa, puiston matkailu oli vähäistä ja koostui pääasiassa matkaveneilystä. Yksin kansallispuiston käyntimäärät ovat kasvaneet 29 000 käynnillä vuodesta 2000, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Anna Arnkil.

Toimet, joita Metsähallitus kaavailee meriluonnon voinnin parantamiseksi ovat esimerkiksi meriajokkaan ja näkinpartaisten siirtoistutukset, tiedon lisääminen meriluonnon arvoalueista, hiekkapohjien kulumisen vähentäminen ja mereltä rantaan ajautuneiden roskien poisto.

Myös sellaisten alueiden määrä kasvaa, joissa liikkumista rajoitetaan luonnonsuojelun turvaamisen takia.

Luonnonsuojelun lisäksi suunnitelmissa on kehittää Saaristomeren virkistyskohteita. Tavoitteena on laajentaa vanhoja telttailualueita ja lisätä uusia.

Koska saariston punkkiongelma on kasvanut räjähdysmäisesti, monet retkeilijät eivät halua yöpyä enää maastossa. Tämän vuoksi telttailualueita on tarkoitus laajentaa myös kallioille ja puustoon.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *