Perunoita tuhoavia koloradonkuoriaisia havaittiin Haminassa – Varsinais-Suomen peltoja saattaa säästää tuholaisen heikko lentotaito

Perunoita tuhoavia koloradonkuoriaisia havaittiin Haminassa – Varsinais-Suomen peltoja saattaa säästää tuholaisen heikko lentotaito

Todennäköisesti Venäjältä tuulten mukana kulkeutuneita koloradonkuoriaisia löytyi Haminasta, Ruokavirasto kertoo. Laji käyttää ravinnokseen erityisesti perunoita. Koloradonkuoriaisia havaittiin Suomessa viimeksi vuonna 2022 ja sitä aiemmin vuonna 2016.

– Kuoriaisia kulkeutuu Suomeen useimmiten Venäjältä kaakkoistuulen mukana, kertoo Annika Wickström ruokavirastosta.

Myös Baltiassa esiintyy koloradonkuoriaisia, mutta sieltä käsin päätyminen Suomeen on harvinaisempaa.

– Yksi syy sille, miksi havainnoista suurin osa tehdään Itä-Suomessa, johtuu lentotaidosta. Koloradonkuoriainen ei ole kovin hyvä lentämään ja kulkeutuu siksi useimmiten vain sinne asti, minne tuuli riittää, Wickström selittää.

Siksi esimerkiksi Varsinais-Suomi on ainakin tiettävästi ja toistaiseksi säilynyt viheliäiseltä perunatuholaiselta.

Wickström muistuttaa, että koloradonkuoriaisesta tehdyistä havainnoista on syytä ilmoittaa ruokavirastolle. Noin sentin mittaisen kuoriaisen tunnistaa kymmenestä mustasta, selän myötäisestä raidasta. Etuselän väri on oranssi ja mustapilkkuinen. Koloradonkuoriaiset syövät lehdet, mutta eivät mukuloita.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *