Salolainen päiväkoti roihahti toisestakin päästä liekkeihin – suurin osa rakennuksesta vaurioitui palossa

Salolainen päiväkoti roihahti toisestakin päästä liekkeihin – suurin osa rakennuksesta vaurioitui palossa

Salon Tupurin päiväkodin palossa on Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan siirrytty jälkisammutusvaiheeseen. Raivaustyöt jatkuvat puoli kymmeneltä illalla saapuneen tiedotteen mukaan vielä tunteja.

– Aamuun asti täällä on varmasti pelastuslaitoksen yksikkö paikalla, kertoo päivystävän päällikön Sebastian Holm.

Rakennuksesta on hänen mukaansa vaurioitunut noin kaksi kolmasosaa.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ensimmäisen hälytyksen tulipalosta Tupurin päiväkodissa keskiviikkona kello 14.16. Paikalle hälytettiin 11 yksikköä. Ei kestänyt montaa tuntia, kun päiväkodissa paloi taas ja tällä kertaa isommin.

Toinen tulipalo tuotti terveydelle haitallista savua, jonka vuoksi pelastuslaitos kehotti alueen ihmisiä pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihdon. Iltakahdeksalta pelastuslaitos tiedotti vaaratilanteen olevan ohi.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Rakennus ei tule Holmin mukaan olemaan käyttökuntoinen sammutustöiden jälkeen.

Viimeisin palo roihusi päiväkodin kattorakenteissa kello viidestä iltapäivästä alkaen koko katon mitalta ja sitä sammutettiin reilun kahdenkymmenen yksikön voimin.

Palo alkoi täysin toisesta päästä kuin ensimmäinen, joten sen alkulähdettä ei vielä Holmin mukaan tiedetä.

Päivällä tapahtunut palo paikannettiin rakennuksen eteisen yläpohjaan, jonka rakenteita oli palanut.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Miikka Jylhä epäilee ensimmäisen palon syttymissyyksi todennäköisesti sähköpaloa, mutta tutkimukset ovat senkin osalta vielä kesken.

Ensimmäinen palo saatiin Jylhän mukaan sammutettua ja raivattua nopeasti. Päiväkotilapset sekä henkilökunta evakuoitiin rakennuksesta eikä palossa tapahtunut henkilövahinkoja.

– Henkilökunta oli havainnut savunhajua ja oli ollut aluksi epäselvää mistä se oli tullut, Jylhä kertoo.

Palomestarin mukaan osa lapsista ja henkilökunnasta siirtyi evakuoinnin jälkeen rakennuksen muihin tiloihin jatkamaan päivää ja osan lapsista vanhemmat hakivat kotiin.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *