Syntyvyyden lasku Suomessa tasaantunut, myönteisenä pilkahduksena myös hedelmällisyysluvun kohoaminen

Syntyvyyden lasku Suomessa tasaantunut, myönteisenä pilkahduksena myös hedelmällisyysluvun kohoaminen

Suomessa syntyi tammikuun ja kesäkuun välillä 21 719 lasta, mikä on 465 lasta enemmän kuin vuosi sitten. Myös kokonaishedelmällisyysluku on kohonnut aavistuksen verrattuna vuoden 2023 tasoon. Luvut selviävät Tilastokeskuksen väestön ennakkotiedoista.

– 2010-luvulla syntyvyys laski yhdeksänä vuotena peräkkäin. Koronavuosina 2020 ja 2021 syntyvyydessä tapahtui elpymistä, mutta se ei jatkunut kahta vuotta pidempään. Nyt lasku on jälleen pysähtynyt. On kuitenkin liian aikaista sanoa, lähteekö syntyvyys tästä nousuun, Tilastokeskuksen yliaktuaari Joonas Toivola taustoittaa tiedotteessa.

Luonnollista väestönlisäystä avitti osaltaan myös kuolleiden määrän lasku.

– Viime vuonna samaan aikaan oli hieman vähemmän kuolleita kuin vuonna 2022, ja lasku on jatkunut vuoden 2024 aikana, yliaktuaari Joni Rantakari kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Suomen väestönkasvua pitää ensisijaisesti yllä maahanmuutto. Tammi–kesäkuun aikana Suomeen muutti ulkomailta 27 247 henkeä, kun maastamuuttoja oli 6 051. Maahanmuuttajista Suomen kansalaisia oli 2 881. Eniten muuttajia tuli EU:n ulkopuolelta.

– Lasku johtui eniten Venäjän ja Suomen kansalaisten laskeneesta maahanmuutosta verrattuna edellisvuoden samaan aikaväliin. Venäjän kansalaisten maahanmuutot vähenivät 48 prosentilla, kertoo Rantakari.

Alkuvuoden maahanmuutoista eniten eli 29 prosenttia oli Ukrainan kansalaisten maahanmuuttoja. Suomen kansalaisten maahanmuuttoja oli toiseksi eniten 11 prosentilla ja Filippiinien kansalaisten maahanmuuttoja kolmanneksi eniten seitsemällä prosentilla.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *