Turkuun napsahti taas miljoonapotti – Pajamäen kioskissa pelattu rivi toi Jokerin päävoiton

Turkuun napsahti taas miljoonapotti – Pajamäen kioskissa pelattu rivi toi Jokerin päävoiton

Keskiviikon Jokerista löytyi yksi täysosuma, tiedottaa Veikkaus. Miljoonan euron voitto osui riviin, joka pelattiin turkulaisessa Pajamäen kioskissa. Kioski sijaitsee Uittamontiellä.

– Lämpimät onnittelut Jokerin miljoonavoittajalle! Toivottavasti pääsemme onnittelemaan tuoretta miljonääriä vaikkapa Veikkauksen perinteisten suurvoittajakahvien merkeissä, Veikkauksen tiedottaja Ilkka Nisula sanoo tiedotteessa.

Potti maksetaan voittajan pankkitilille kolmen viikon karenssiajan ja tunnistautumisen jälkeen. Voittorivi Jokerissa oli 2 5 8 8 7 5 4.

Varsinaissuomalaisia on tänä vuonna lykästänyt, sillä vuoden suurin Jokeri-voitto osui tammikuussa nettipelaajalle Maskuun. Hän voitti kaksi miljoonaa euroa. Huhtikuussa turkulaispelaaja taas nappasi itselleen viiden miljoonan euron päävoiton Lotosta. Maaliskuussa juhlittiin puolestaan Mynämäessä, kun nettipelaaja sai Eurojackpotista lähes kaksi miljoonaa euroa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *