Uutta päällystettä Paimioon, nelihaaraliittymä Auraan, suojatiesaareke Kaarinaan ja tulvavarautumista Turkuun

Uutta päällystettä Paimioon, nelihaaraliittymä Auraan, suojatiesaareke Kaarinaan ja tulvavarautumista Turkuun

Ensi viikolla Paimiontien Yhdystiellä 2340 tehdään tietöitä. Tietyöt tehdään pääasiassa yötöinä liikennehaitan minimoimiseksi. Töiden ajan toinen ajokaista on suljettu ja autot kulkevat eri suuntiin vuorotellen saattoauton ohjaamina.

Lisäksi Ely-keskus kertoo monista muista kesän aikana toteutettavista tietöistä. Aurassa kantatien 41 ja maantien 2042 nelihaaraliittymä uudistetaan. Uusi liittymä rakennetaan, koska ajoneuvot eivät ole mahtuneet kääntymään samanaikaisesti maantielle, joka on johtanut saarekkeen jatkuvaan vaurioitumiseen.

Harjavallassa Siltatien tiekaiteeseen lisätään korotusosa kevyen liikenteen väylälle. Asennustyö tehdään ennen syyslukukauden alkua.

Kaarinassa rakennetaan Littoistentien ja Kiskokujan liittymään suotielle keskisaareke. Rakennustyö tehdään ennen syyslukukauden alkua ja Kaarinan kaupunki rahoittaa puolet remontin kuluista.

Mynämäellä korjataan maantie 1933:lla ja Keskuskadulla sijaitsevat betonikivetyksellä pinnoitetut korotetut liittymäalueet. Tämäkin työ tehdään ennen syyslukukauden alkua.

Turun Kakskerrassa korotetaan Vapparintien viime talvena tulvineelta osuudelta. Osuus on Kakskerranjärven länsipään ja Pikkujärven välillä. Tietä korotetaan noin 60 senttiä ja tarvittaessa lisätään uusi rumpu.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *