Varhassa ei päästy yksimielisyyteen hyvinvointialan palkkausten yhdenmukaistamiseen tarkoitetuista eristä

Varhassa ei päästy yksimielisyyteen hyvinvointialan palkkausten yhdenmukaistamiseen tarkoitetuista eristä

Hyvinvointialan virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy paikallisesti jaettavia eriä, joiden käytöstä on Varsinais-Suomen hyvinvointialueella käyty neuvotteluja henkilöstöä edustavien järjestöjen kanssa. Varha kertoo tiedotteessaan, että neuvottelut käytiin hyvässä hengessä, mutta erien käytöstä ei silti kaikilta osin päästy yhteisymmärrykseen työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välillä.

SOTE-sopimuksessa, hyvinvointialan yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa sekä lääkärisopimuksessa jaetaan 1.6. lukien paikallinen järjestelyerä ja palkkausjärjestelmien kehittämisohjelmaerä, joiden suuruus vaihtelee sopimuksittain. Vaihteluväli on 1,16−1,73 prosenttia palkkasummasta.

Henkilöstöjärjestöt perustelevat työnantajasta eriäviä näkemyksiään sillä, että neuvottelujen aikataulu oli järjestöjen mielestä liian tiukka, minkä vuoksi järjestöillä ei ollut mahdollisuutta perehtyä materiaaliin riittävästi. Eriäviä näkemyksiä oli yksittäisten liitteiden lisäksi muun muassa järjestelyerien yleisten periaatteiden osalta.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Varhan henkilöstöjohtaja Noora Nordberg toteaa palkkaharmonisaation olevan pitkä prosessi.

– Samanaikaisesti on käynnissä myös mittavat valtakunnalliset hyvinvointialan palkkausjärjestelmäuudistukset, joiden täytäntöönpano tapahtuu vaiheittain. Näillä uudistuksilla on vaikutusta myös palkkaharmonisaation valmiiksi saattamiseen.

Nyt jaettavilla järjestelyerillä saadaan Nordbergin mukaan kuitenkin merkittävissä määrin yhdenmukaistettua palkkausta samoissa tehtävissä toimivien välillä ja korjattua esiin tulleita palkkausepäkohtia.

– Erien jako toteutetaan sen perusteella, mitä yhdenmukaistustarpeita sekä palkkaepäkohtia työnantajan ja henkilöstön edustajien muodostamat palkkaustyöryhmät ovat nostaneet esiin, hän toteaa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *